Uusimmat

Assassin’s Creed III:sta uhannut tekijänoikeuskriisi ohi – toistaiseksi

30.05.2012 14:30 Tero Lehtiniemi

Ubisoftin mainetta, ylistystä ja luonnollisesti myös rahaa kerännyt, historiaa korkealentoiseen salaliittoteemaan yhdistelevä Assassin’s Creed -pelisarja ajautui taannoin ongelmiin, kun amerikkalainen kirjailija haastoi firman oikeuteen. Toisin kuin monissa muissa vastaavissa tapauksissa, tällä kertaa loppu oli kuitenkin onnellinen.

John L. Beiswenger -nimellä kulkeva kirjailija syytti Ubisoftia siitä, että Assassin’s Creed kopioi hänen Link-nimistä kirjaansa. Kohtuullisena korvauksena oikeuksiensa rikkomisesta herra Beiswenger piti noin viiden miljoonan dollarin korvaussummaa ja Assassin’s Creed III:n kehittämisen keskeyttämistä.

Beiswengerin mukaan pelisarja lainasi hänen ideaansa laitteesta, jolla menneiden henkilöiden muistoja voidaan palauttaa, elää uudelleen ja kokea käyttäjän toimesta. Koska idea oli mukamas hänen keksimänsä, Ubisoft kuulemma nettosi sillä rahaa luvattomasti .

Nykyinen tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvä: kirjailijan heltymisen taustalla on oikeusjuttuun mukaan vedetyn Gametrailers-sivuston maksama määrittelemätön korvaussumma, ja kirjailija pitää itsellään edelleen oikeuden jatkaa oikeusjuttua myöhemmin, mikäli hän näin päättää. Tällä hetkellä mies on kuitenkin päättänyt käyttää oikeusprosessia varten varaamansa rahat ”muihin liikeasioihin”, eli ilmeisesti johonkin muuhun omaperäiseen ideaan. Olisikohan seuraavalle kirjalle hyvä nimi esimerkiksi A Link to the Past?

Koska asia on tällä haavaa ratkaistu, Desmond Miles pääsee tutkimaan Amerikan vapaussotaa ja Illuminati-tason juonenkäänteitä lokakuun lopussa ilmestyvässä Assassin’s Creed kolmosessa.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed III sijoittuu Amerikan vapaussotaan, päähenkilö puoliksi intiaani

Lue myös

Diablo III:n tulevaisuus näyttää tältä

Juho tykkää Max Payne 3:n yksinpelistä – mutta moninpelikin oli jopa innovatiivinen

Pohjois-Karjalassa haudotaan uusia pelialan menestystarinoita

Spec Ops: The Line -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

 

Muropaketin uusimmat