Uusimmat

Assemblyn pelikehityskisassa kaadutaan kiukaalle ja koetaan takaumia

23.07.2008 16:05 Miikka Lehtonen

Assembly lähestyy ja sitä myötä myös useiden amatöörikoodaajien odottama game dev -kilpailu. Tämän vuoden ehdokkaat on julkistettu, joten nyt kaikilla on viikon verran aikaa ihmetellä kilpailun satoa ennen itse partyn alkua.

Vuoden 2008 pelinkehityskilpailu tarjoaa pelaajille jos jonkinlaista. Ennakkoon kiinnostavin lienee tuorein jatko-osa legendaariselle ja aikanaan suvereenisti voittaneelle Porrasturvat-pelille. Tällä kertaa ei tosin vedetä lippoja portailta vaan saunan lauteilta, joten peli simuloi mainiosti suomalaista kesäelämää.

Erikoisempia ideoita tarjoavat esimerkiksi Webdune, joka on legendaarinen Dune II: Battle for Arrakis -tosiaikanaksuttelu webbiselaimen kautta pelattavassa muodossa, sekä Pakoon III, joka yhdistelee keltaisia pikkuöppiäisiä ja yksinkertaista puzzle-pelaamista addiktiiviseksi paketiksi.

Konsoleilla megasuosituiksi nousseita kahden tikun räiskintäpelejä on mahtunut mukaan parikin. Näistä perinteisempi on Microsoftin sponsoroimaan XNA-kilpailuun osallistuva Argon, joka todistaa, että XZM:n kämpillä on pelattu Geometry Warsia.

Omaperäisempi idea löytyy Choke on my Groundhog, YOU BASTARD ROBOTS -nimeä kantavasta pelistä. Viittaus murmeliin ei ole sattumaa, sillä Bill Murrayn elokuvan tavoin pelaaja toistaa kenttää, kunnes pääsee sen läpi. Kun kuolema korjaa, uuden yrityksen kanssa yhtä aikaa ruudulla pyörii edellisestä suorituksesta taltioitu uusinta, joka avustaa pelaajaa. Mainio idea!

Kaikkiaan kilpailuun osallistuu 12 peliä, jotka kaikki voi ladata vapaasti kokeiltavakseen Assemblyn Game Dev -saitilta.

Linkki: Assembly.org – Game Dev 2008

Lisää aiheesta

Assemblyn liput revitään käsistä, hitaat jäävät rannalle ruikuttamaan

Intelin demoskaba alkoi

Assembly 2006 Gamedev – mielikuvitus kiitää omatekoisissa peleissä

Porrasturvat 2 – taas turvallaan

Lue myös

18 mielenkiintoista, vähemmän tunnettua pelisaittia

Huhupartio: uusi Final Fantasy VII -peli PlayStation 3:lle?

Tekniikkauutisia: DirectX 11, uudet Catalystit, Ee PC 1000