Uusimmat

Assetto Corsan huikeat sporttikaarat kaahaavat tänään konsoleille

26.08.2016 14:30 Jukka O. Kauppinen

Kunnon ajopeleille riittää aina ystäviä. Sen tietää myös italialainen Kunos Simulazioni, jonka Assetto Corsa -ajosimua on hangattu jo pidemmän aikaa PC:llä. Ja tästä päivästä alkaen myös konsoleilla.

Corsa on näet laskeutunut tänään isokonsoleille ja täytyy sanoa, että onhan se toimiva elämys. Realismista ja pikkutarkasta mallinnuksesta tunnettu peli haastaa pelaajansa, ja  omilla koeajoillani pysyin aika hyvin radalla, ainakin kun paahdettiin leveillä suorilla ja loivissa mutkissa. Hurjat kilpakaarat ja tiukat mutkat eivät silti olleet ihan minun hipiälleni sopiva yhdistelmä, sillä aikaa vietettiin turhankin paljon myös asfaltin ulkopuolella. En sentään ollut ainoa, mikä kertonee jotain pelin toimivuudesta ja simulaation tasosta.

Äkkinäiset kun rikkovat kilpa-autot aika äkkiä, kun siirrytään kaupunki-autoista kilpailullisempiin kulkuneuvoihin.

Assetto Corsa

Assetto Corsa

Riittäköön se toteamus, että kyllähän tämä tosi hyvin pyöri ja hyvältä tuntui. Hulppeat autot, näyttävät maisemat ja ennen kaikkea vakuuttavalta tuntuva ajosimulaatio ovat varmasti kilpakuskien mieleen.

Assetto Corsa

Lainataan  pelin virallista hypeä:

Assetto Corsa on täysverinen autosimulaattori, joka perustuu äärimmäisen realistisesti ja tarkasti mallinnettuihin autoihin ja ratoihin. Mukana onkin lähes 30 erilaista rataa, joista jokainen on lasermitattu ja luotu peliin yksityiskohtia säästelemättä. Tämä tarkoittaa radan huipputarkkaa mallinnusta aina kaarteiden jyrkkyydestä radan kallistuskulmiin ja yksittäisiin kohoumiin asti.

Yli 90 huipputehokasta autoa ovat uskomattoman yksityiskohtaisia ja tarkasti rakennettuja kokonaisuuksia. Mukana on muun muassa sellaisia legendoja, kuten Team Lotus 98T, Pagani Zonda R, Ferrari LaFerrari, Mercedes C9 ja McLaren 650S GT3.

Assetto Corsa ei ole vain ajopeli, eikä se ole yksi ajosimulaatio muiden joukossa. Assetto Corsa on ajoelämys, joka vie pelaajansa mahdollisimman lähelle ajamisen aitoutta radoilla ja autoilla, joihin vain harvalla kuljettajalla on etuoikeus päästä.

 

 

Assetto Corsa on justiinsa julkaistu PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille.

Lisätietoja: www.assettocorsa.net

 

Assetto Corsa

Assetto Corsa