Uusimmat

Baldur’s Gate: Enhanced Edition myöhästyy lähes kahdella kuukaudella

17.09.2012 13:00 Tero Lehtiniemi

Moni, allekirjoittanut mukaanlukien, odotti kuola valuen huomista, jolloin Baldur’s Gaten nykyaikaisempaan muotoon uudella sisällöllä kuorrutettuna siirtävän Baldur’s Gate: Enhanced Editionin piti ilmestyä. Kuinkas sattuikaan, peli myöhästyy. Eikä ihan vähän.

Alunperin 18. päiväksi suunniteltu PC-julkaisu ja myöhemmin tälle kuulle suunnitellut iPad ja Mac-versiot on nimittäin kaikki sysätty marraskuun 30. päivälle. Overhaul Gamesin Trend Osterin mukaan syy on varsin selvä: pelin arvioinnin ja yhteistyökumppaneiden konsultoinnin jälkeen oltiin yksinkertaisesti tultu siihen tulokseen, että viivästyttäminen on tarpeen jotta peli on mahdollisimman täydellinen paketti jo julkaisun yhteydessä. Sinänsä ihan ymmärrettävää, bugisten pelien julkaisusta ei seuraa mitään hyvää.

Pelin ennakkotilanneilta Oster pyytää kärsivällisyyttä, ja lupaa jotain kivaa pientä ekstraa. Mitä se sitten ikinä onkaan.

Lähde: Baldur’s Gate Forums

Lue myös

Fifa 13 haiskahtaa valtavalta hitiltä

Black Mesa julkaistiin – lataa omasi jos pystyt!

XCOM: Enemy Unknown -ennakko (PC)

Mass Effect 3: Leviathan DLC (PC, PS3, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat