Uusimmat

Batman tulee taas, tällä kertaa Pandemicin työstämänä

03.04.2008 12:40 Miikka Lehtonen

Batman, tuo synkeä yön ritari ja kenties kaikkien supersankarien kuningas, on esiintynyt vuosien varrella jos jonkinlaisissa ja yleensä toinen toistaan huonommissa peleissä. Taas on Batmanin aika, mutta voiko uusinkaan lisenssipeli katkaista roskapelien kierrettä?

Uusimman pelin puolesta puhuu ainakin se, että sitä kehittämään on kiinnitetty nykyisin EA:n omistuksessa oleva Pandemic-studio. Aussiveikkoset ovat aiemmin tehtailleet muun muassa mainiot Mercenaries-pelit, Full Spectrum Warriorit ja hupaisan Destroy All Humans! -avaruusoliorymistelyn.

Projekti on tiettävästi ollut työn alla jo pitkään, sillä uutisten lähteenä oleva IGN-pelisaitti väittää tienneensä jo vuosi sitten pelistä ainakin huhujen asteella. Nyt kehitys on kuitenkin virallista ja voinemme olettaa, että ajankohdan ja kustantajan huomioiden tarjolla tulee olemaan kesällä julkaistavan The Dark Knight -elokuvan virallinen lisenssipeli.

Muuta pelistä ei sitten tiedetäkään, joten on vielä paha sanoa, millaista jöötiä tai huikeutta putkesta on tulossa. Henkilökohtaisesti odotan kuitenkin enemmän Lego Batmania. Pandemicin Batman-peli ilmestyy Sitten Joskus – oletettavasti kuitenkin jo lähiaikoina – uuden sukupolven konsoleille.

Lue lisää eDomesta

Batmanin Robin Chris O’Donnell Max Payne –elokuvan pahikseksi

Batman jatkuu Dark Knightillä (Kaista)

Arvostelu: Batman Begins (PS2, Xbox, GC)

Holy Shit, Lego Batman!

Miltä näyttää uuden Batman-elokuvan Jokeri?

Arvostelu: Batman: Dark Tomorrow (Xbox)

EA osti Biowaren ja Pandemicin

EA onkin pelistudion paras kaveri, ei vain ahne riistäjä?

Uskotko Batman-pelin toimivan?

Vastaus Vastanneiden osuus tällä hetkellä
Kyllä, Pandemic ja hyvä lisenssi ovat voittava yhdistelmä!
0%
Enpä kyllä varsinaisesti
100%

Siirry takaisin kyselyyn

Muropaketin uusimmat