Uusimmat

Battlefield 4:n beta taisi tehdä ennakoinnin maailmanennätyksen

18.07.2012 09:30 Miikka Lehtonen

Ihan kuin Battlefield 3 olisi vasta eilen ilmestynyt, mutta onhan siitä jo kohta vuosi aikaa. Ja pelimaailmassahan ei koskaan seistä paikallaan, vaan aina painetaan eteenpäin. Niin Battlefieldissäkin, sillä nelososa on jo työn alla. Tietenkin on. Betatestikin on ilmoitettu. Mutta nyt taidettiin tehdä ennakoinnin maailmanennätys.

EA paljasti tänään, että Battlefield 4 on kehitteillä. Ja aurinko nousee huomenna idästä, sekä muita itsestäänselvyyksiä. Ilmoitus tapahtui Medal of Honorin tuoreen trailerin myötä, sillä jenkkijätti halusi kertoa kaikille, että jos nyt ennakkovaraa lapsipuolen asemaan jääneen räiskintäsarjan tuoreimman tulokkaan, pääsee sitten aikanaan sen tunnetumman pelin betaan. Todellakin ”sitten aikanaan”. Beta kun alkaa syksyllä 2013.

Ymmärrän toki että pelimaailmassa eletään tehokkaasti hypen voimalla ja pidän suuresti myös Battlefieldistä, mutta jumalavita että tuntuu aika hölmöltä, kun pelifirmat tekevät suuren numeron pelinsä betatestistä, joka alkaa vähintään vuoden päästä hypetyshetkestä. Mutta hei, nyt kun peli on julkistettu, siitä on varmasti kerrottavaakin, vai mitä? No ei ole! ”Battlefield 4:stä ei ole tällä hetkellä mitään uutisoitavaa”, kertoo DICEn saitille ilmestynyt Battlefield 4 -sivusto.

Joten näin. Teinpä sitten minäkin oman osani hypekoneiston rasvaamiseksi valittamalla siitä. Nyt menen rypemään ironiaan.

Lisätietoja: Battlefield

Lue myös

Ouya-konsolin kehittäjä puhelee ristiin – alkuhype murenee, epäilykset kasvavat

Unity of Command tekee täyskäännöksen ja etenee Berliiniin

Maailman vaikein jatko-osa julkaistiin, tietenkin ilmaiseksi

Battlestar Galactica: erinomainen lautapeli inkvisiitiosta pitäville

Muropaketin uusimmat