Uusimmat

Betatesti nosti Star Wars Battlefrontin myyntiennusteita

01.11.2015 17:00 Juho Anttila

Elämme Star Warsin uuden tulemisen vuotta, jos brändin nyt voidaan koskaan sanoa juuri sivussa olleenkaan. Uuden leffan myötä myös Tähtien sota -aiheisten pelien voidaan odottaa myyvän mukavasti. Uuden Star Wars Battlefrontin kohdalla betatesti on osoittanut, että kiinnostus on jopa odotettua kovempaa.

Pelin julkaisijana toimiva Electronic Arts odotti aiemmin, että parin viikon kuluttua julkaistava Battlefront myy vähintään 10 miljoonaa kappaletta yrityksen maaliskuussa 2016 päättyvän tilivuoden loppuun mennessä. Nyt ennusteita on nostettu 13 miljoonaan myytyyn peliin. Lukema viittaa tosin kauppoihin toimitettuihin kopioihin, ei välttämättä kuluttajien käsiin saakka päätyviin peleihin.

Star Wars Battlefrontin betatesti houkutteli 9,5 miljoonaa pelaajaa kokeilemaan Star Wars -henkistä moninpeliräiskintää. EA:n Andrew Wilsonin mukaan betatesti kelpasi sekä uudelle yleisölle että vanhemmille pelaajille. Star Wars: The Force Awakens -elokuvan lähestyvä julkaisu herätti pelaajat myös uuden Battlefrontin olemassaoloon ja vastaavaa ilmiötä voidaan odottaa myös varsinaisen pelin ilmestyessä.

Lähde: Gamesindustry

Lisätietoja: Star Wars Battlefrontin kotisivu

Lisää aiheesta

Beta tehosi: Star Wars: Battlefrontin Hoth-kenttä menee remonttiin

Star Wars Battlefrontin kallein painos sisältää myös kaiken DLC:n

Star Wars Battlefrontin palvelinratkaisusta on vapaus kaukana