Uusimmat

Beyond Good & Evilin jatko-osa on odottanut tekniikan kehittymistä, paljastaa pelin luoja

23.10.2016 15:00 Tuukka Hämäläinen

beyondgoodevil-001

Beyond Good & Evil -kulttipelin jatko-osaa on odotettu jo 13 vuotta. Pelisarjan luoja Michel Ancel paljastaa, miksi kehitystä päätetiin kahdeksan vuotta sitten lykätä.

Beyond Good & Evil (2003) on fanien keskuudessa kulttimaineeseen noussut seikkailupeli, mutta sen jatko-osaa on saatu odottaa erittäin pitkään. Hiljattain pelisarjan luoja Michel Ancel paljasti, että Beyond Good & Evil 2 on viimein esituotannossa, ja nyt hän on Polygonin mukaan kertonut myös, miksi peliä on saatu odottaa näin kauan.

Ancel julkaisi pari päivää sitten Instagramissa kuvan jo vuonna 2008 kehityksessä olleen jatko-osan hahmoista ja kertoi ohessa pelin lykkäämisestä kahdeksan vuotta sitten. Ancelin mukaan pelistä oli olemassa pelattavia prototyyppejä, mutta kehittäjät kohtasivat runsaasti teknisiä ongelmia.

– Halusimme planeettojen tutkimista, avaruusmatkailua, kaupunkeja… Kaikkea tätä piti olla jo BGE 1:ssä.

Kehittäjän mukaan tiimi päätti palata tekemään Rayman-pelejä ja odottamaan tekniikan kehittymistä.

– Meillä on vielä paaaaaljon työtä edessä, mutta nyt tekniikka on valmiina ja tiimi on loistava!

Beyond Good and Evil
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat