Uusimmat

Billy Joelin musiikki mukaan Rock Bandiin – paras syy ikinä!

21.10.2010 12:15 Miikka Lehtonen

Siltä varalta, että joku lukijoistamme on vielä alaikäinen tai muuten vain kulttuurillisesti rajoittunut, kerrottakoon, että Billy Joel on sangen kuuluisa ja hyvin tienannut muusikko. Tähän saakka miehen musiikkia ei ole nähty bändipeleissä, mutta nyt siihen tuli muutos. Ja syy on suorastaan huikea.

Muun muassa Rock & Roll Hall of Famessa majaileva Joel on tähän saakka kiertänyt musiikkipelit kaukaa, vaikka miehen tuotannolle varmasti olisi kysyntää. Joel ei kuitenkaan ole sallinnut sitä, mutta nyt asiaan tuli muutos. Ja syy on puhdas henkisen keskisormen ojennus tietyn henkilön suuntaan.

Joel luki Entertainment Weekly -saitilta NBC:n The Office -sarjan jakson arvostelun, jossa mainittiin Billy Joel ja Rock Band. Annetaan Joelin jatkaa.

”Kriitikko totesi jotain sen suuntaista, että ’luoja siunatkoon ettei sellaista pääsisi tapahtumaan’. Soitin siltä istumalta edustajilleni ja sanoin, että hommatkaa minut mukaan tuohon peliin. Sitten kirjoitin sille kriitikolle ja sanoin, että aina kun saan EA:lta rojalttisekin, ajattelen häntä.”

Saattaa kaveria harmittaa. Harmonix taas ehti jo kertomaan, että joulukuun 14. päivänä julkaistava Billy Joel Track Pack avaa Joel-tykityksen, jossa kuullaan muun muassa

  • Big Shot
  • Captain Jack
  • It’s Still Rock N Roll to Me”
  • Movin’ Out
  • Only The Good Die Young
  • Piano Man
  • Pressure
  • Say Goodbye to Hollywood
  • The Entertainer
  • The Stranger.
Lisää aiheesta

Rock Band: Timmyyyyyyyyyyyyyy!

Ilouutisia muusikoille: Rock Band 3 tulee sittenkin

Rock Band 2 (PS2, PS3, Wii, 360)

Lue myös

SEGAlta lisää HD-Dreamcast-pelejä

Professori Layton ja Phoenix Wright samassa pelissä

Minecraft esittelee Bioshockin Rapturen