Uusimmat

Bisnesmies tiivistää täydellisesti f2p-pelien synkimmän puolen: ”jos Mario hyppäisi rahalla korkeammalle”

27.02.2014 13:15 Jukka O. Kauppinen

Pelit ovat bisnestä, siitä ei pääse mihinkään. Mutta pelit pitää tehdä pelaajiakin ajatellen, eikä vain bisneslähtökohdista. Jos kravattimiehet päästetään tekemään vapaasti päätöksiä, niin silloin ollaan kuulkaa heikoilla jäillä. Sitä todistaa myös amerikkalainen bisnesenkeli Seth Fischer, joka on omistustensa kautta myös yksi Nintendon omistajista.

Ja toivotaanpa yhdessä oikein hartaasti, ettei Fischer pääse koskaan käyttämään äänivaltaansa pelisuunnittelussa.

Herra on näet jo yrittänyt tuupata Nintendoa haluamaansa suuntaan – mobiilipeleihin ja f2p-maailmaan.

”Nintendo voi luoda erittäin tuottoisia f2p-pelejä, kun asialle laitetaan oikeat kehittäjät”, Fischerin sijoittajaryhmän painostuskirje vihjaa.

Sijoittajat menevät jopa niin pitkälle, että he neuvovat Nintendon johtoa:

”Miettikääpä vaikkapa Mariota, joka loikkaa vähän korkeammalle 99 senttiä maksettuasi.”

Ja voi että tässä kohtaa verisuonet halkeilevat. Mikä surullisinta, moni luultavasti todellakin maksaisi tästä ominaisuudesta. Tai siitä, että kentille plopsahtelee enemmän extra life –sydämiä ja kerättäviä bonareita.

Nintendo on kuitenkin pitänyt tiukasti kiinni näkemyksestään, ettei yhtiö levittäydy mobiilimarkkinoille. Tämä saattaa olla pitkällä tähtäimellä hyvinkin viisas strategia, etenkin jos nykyinen f2p-boomi tästä laantuu ja pelibisnes löytää seuraavan nerokkuuden huipentumansa.

Lähde: Hedge Fund Wants Nintendo to Make Mobile Games

Lisää aiheesta

Dungeon Keeperin luoja: ”f2p rassaa minua pahasti” 

Paska f2p-morppi Lord of Ultima nykäistään netistä 

Puoli vuotta maailmanloppuun: Age of Empires Online 

Take-Two ei hätäile Grand Theft Autojen kanssa