Blizzard bännäsi pinon Heroes of the Storm -huijareita, tuloksena yllättäen nettiwhineä

09.07.2015 18:00 | Miikka Lehtonen

Heroes of the Stormissa koittiin pitkään ja hartaasti odotettu päivä: ämpärillinen huijareita on bännätty. Tuloksena on tietenkin kauhea määrä valitusta, sillä omien sanojensa mukaan kaikki ovat toki syyttömiä. 

Heroes of the Stormissa on ollut melkoinen villi länsi -meininki jo jonkin aikaa. Netistä on löytynyt runsaasti videoita ilmiselvistä huijareista: tyyppejä, jotka näkevät mystisesti pelialuetta normaalisti peittävän fog of warin läpi ja ties mitä muuta ikävää. Osasyy runsaalle huijaukselle on ollut siinä, että ilmeisesti Heroes of the Storm käyttää Starcraft II:een pohjautuvaa moottoria, josta on tunnettu jo valmiiksi useita huijaustapoja.

Nyt se ensimmäinen ja hartaasti odotettu bänniaalto sitten iski. Normaaliin tyyliin heti perässä alkoi hirveä itku siitä, miten kukaan ei ole tehnyt mitään ja syyttömänä bännättiin. Usein pienen tivauksen jälkeen tulee sitten joku ”okei, ajoin vähän näppistä ja hiirtä makrottavaa softaa, MUTTA MITÄÄN MUUTA EN OLE TEHNYT”.

Mitään en ole tehnyt piste AVI.

Onhan se toki ihan mahdollista, että jyvien joukossa on se akanakin. Ehkä joku viaton todellakin on saanut bännivasarasta, mutta asiaan enemmän perehtyneiden mukaan se olisi Blizzardin tapauksessa hyvin, hyvin harvinaista. Ja sanontahan toki kertoo, että vankilassa ei muita istukaan kuin syyttömiä miehiä. Joka tapauksessa Heroes of the Storm lienee nyt mukavampi pelipaikka.

Keskustelu

”After performing an additional review of the evidence considered in this action, we’ve determined that a small number of players had their licenses deactivated in error. We have reached out to those players directly to inform them of the error and restore access to the game. It is our mission to make Battle.net a fun and safe environment for all players, and we sincerely apologize to those who were impacted.”

http://us.battle.net/heroes/en/forum/topic/18300091763

Pelin pariin palanneena on sanottava, että helvetin hyvä homma.

Muropaketin uusimmat