Uusimmat

Blizzard ja Valve suuntaavat käräjille

10.02.2012 11:55 Miikka Lehtonen

Blizzard ja Valve ovat kyräilleet toisiaan jo pitkään DotA-nimen johdosta. Valve uskoo, että heidän IceFrogin kanssa tekemänsä sopimus antaa heille oikeudet himoittuun pelinimeen. Blizzard uskoo toisin. Kun sopua ei löytynyt sivistyneillä keinoilla, kaksikko suuntaa oikeuden eteen.

Blizzard on haastanut Valven oikeuteen tarkoituksenaan riitauttaa DotA 2 -pelin nimi ja se, että Valve on rekisteröinyt DotA-nimen omaksi tavaramerkikseen. Heidän näkemyksensä mukaan Valvella ei ollut tähän oikeutta useistakaan syistä johtuen.

Ensisilmäyksellä kyseessä on aika ikävä juttu. Jossain historian hämärissä DotA-modin viralliseksi ylläpitäjäksi kruunattu IceFrog teki Valven kanssa sopimuksen DotA-nimen käytöstä ja DotA 2 -pelin kehityksestä. Mutta onko totuus näin yksinkertainen? Se onkin sitten parempi kysymys ja siihen vastaaminen vaatisi paljon enemmän selvittelyä ja tutkimustyötä kuin tavalliselta siviililtä irtoaa — eli juuri passelia kamaa oikeuden eteen.

Vaikka olettaisimme, että IceFrogilla olisi ollut jonkinlainen oikeus tehdä DotA-nimestä diilejä kenenkään kanssa — ja Blizzard ei alusta saakka uskonut, että näin olisi — homma ei välttämättä ole pihvi. Pitää muistaa, että alkuperäinen DotA oli Warcraft III:n modi. Mitä pelin EULA sanoi aikanaan modien tekijänoikeuksista? Käsittikö se tällaisen tapauksen? Ihan mahdollisesti. Ja miten se vaikuttaa mahdollisiin jatko-osiin? Ja miten asiaan vaikuttaa se, että Valve käyttää kirjoitusasua DOTA, joka ei välttämättä ole enää sama kuin alkuperäinen nimi, joka oli lyhenne sanoista Defence of the Ancients. Paljon pohdittavaa, joten ehkä on ihan hyvä, että oikeus ratkaisee.

Popcornit valmiiksi!

Lähde: Yhdysvaltojen patenttitoimisto

Lue myös

Tim Schaferin seikkailupelikeräys tuotti päivässä yli miljoonan

Commodore: A Company on the Edge – upea historiateos kovissa kansissa

I Am Alive -ennakko (PS3, Xbox 360)

Kohtaavatko Skyrim, Dark Souls ja Xenoblade tässä voittajansa?

Taianomainen Journey-seikkailu antoi kuulua itsestään

Muropaketin uusimmat