Uusimmat

Blizzard tarjoaa Heroes of the Stormin kaikki sankarit ilmaiseksi viikonlopun ajan

11.01.2017 13:02 Muropaketin toimitus

Blizzardin Heroes of the Storm juhlii vuoden vaihtumista, jonka johdosta kaikki pelin sankarit ovat ilmaiseksi pelattavissa tulevan viikonlopun ajan.

Vuosi 2016 oli Blizzardin Heroes of the Storm -pelille menestyksekäs. Vaikka peli ei yltänyt Overwatchin tasoiseen eSports-suosioon, on sillä silti oma vannoutunut kannattajakuntansa.

Blizzardin julkaiseman tiedotteen mukaan yhtiö haluaa palkita faninsa tarjoamalla kaikki 60 sankariaan ilmaiseksi tulevan viikonlopun ajaksi. Normaalisti ilmaiseksi pelattavia, joka viikko vaihtuvia hahmoja on tarjolla kymmenen.

Ilmaisviikonloppu alkaa tammikuun 13. päivä eli tulevana perjantaina ja kestää maanantaihin 16.1. asti. Blizzard ei ole kertonut tarkemmin, mihin kellonaikaan ilmaisviikonloppu alkaa.