Uusimmat

Braid saapuu PlayStation 3:lle

19.12.2009 10:54 Kalle Lahtinen

Xboxilla menestynyt ja arvostusta saanut tasoloikkapuzzlepeli Braid on julkaistu äskettäin myös pleikkaripelaajien iloksi PlayStation Networkissa. Braid voitti alkuvuodesta muun muassa Independent Games Festivalin pääpokaalin.

Pelin omalaatuinen maalattu graafinen ulkoasu ja pelimekaniikan aikamanipulointi ovat koukuttaneet monet pelaajat ympäri maailman pelastamaan kaapatun prinsessan.

Braidin hinta on PSN-palvelusta ladattuna noin 10 euroa. Peli julkaistiin jenkkilän PSN-kaupassa jo viime kuussa, mutta europelaajat joutuivat odottamaan tähän saakka.

Lisätietoja: Hothead Games.

Lisää aiheesta

Braid (360)

Indiepelinkehittäjä Jonathan Blow on pitkään kritisoinut nykypelejä samalla kun näiden budjetit kasvavat kasvamistaan. Blow on valinnut toisen tien – hän rahoitti yli 180 000 dollaria maksaneen Braidin omasta kukkarostaan. Summa kuulostaa isolta, mutta on murto-osa nykyisten pelituotantojen budjeteista ja sisältää kolmen vuoden kehityskulut.

Nyt huikean arvostelu- ja myyntimenestyksen jälkeen voimme todeta, että riski kannatti. Xbox 360:n Live Arcade -palvelussa julkaistu Braid on pelimaailman tämän hetken kuumimpia nimiä.

Indiepeli Braid nousi Arcade-yllätyshitiksi

Lue myös

Kultasade: FIFA 10, Shift, Dragon Age, New Super Mario Bros, Assassin’s Creed II…

Piukat pakarat ja muskelisankarit, oh oh

Red Dead Redemption -ensikosketus – Rockstar palaa villiin länteen

Testissä. Logitech G330 -kuulokemikrofoni – edullista mukavuutta