Uusimmat

Brittikustantaja perustaa uuden pelilehden, siis sellaisen kuukausittaisen paperilehden

29.08.2014 11:30 Jukka O. Kauppinen

Jos maailmantalous onkin rämpinyt monta vuotta, niin eipä ole peliala tai lehdistökään oikein kondiksessa. Viime vuosien mittaan monta historiallista pelilehteä on lopetettu, ja Suomessakin levikit laskevat vuosi vuodelta. Brittilinen DC Thomson –kustannusyhtiö kuitenkin luottaa itseensä, sillä firma lanseeraa uuden videopelilehden 500 000 punnan alkubudjetilla.

Yhtiö katsoo, että painetullekin lehdelle riittää markkinoita, kun se tehdään oikein – ja oikealle yleisölle. 110% Gaming –lehti onkin suunnattu nimenomaan nuorille pelaajille, noin 12-vuotiaille.

Kustantajan julkaisujohtaja toteaakin, että nuorilla pelaajilla on usein useita erilaisia pelilaitteita, joista osa on saatu vanhemmilta tai isommilta sisaruksilta. He eivät myöskään pelaa välttämättä uusimpia uutuuspelejä, tai muutenkaan samoja pelejä kuin hardcore-pelurit.

Hauskana yksityiskohtana lehden kohderyhmäksi tavoitellut lapset haluavat pelilehtensä mieluiten paperilla. Vanhemmat kun usein rajoittavat tietokoneella- ja pelikoneiden ääressä vietettyä aikaa, joten pelijuttujen lukeminen internetistä söisi heiltä varsinaista peliaikaa.

110% Gamingin ensimmäinen numero julkaistaan noin kuukauden kuluttua.

Lähde: DC Thomson investing £500,000 in new games magazine launch

Lisää aiheesta

Komediakultaa: arvostelu sai pelitalon perse-einarin raivoihinsa, seuraavassa jutussa pitäydyttiin faktoissa 

Lahjottujen legioonat – eli toimittajat hypekoneessa [kolumni] 

Näin tehdään harhaanjohtava ja tarkoitushakuinen peliuutinen

Protip: jos uhkailet pelikehittäjiä tai toimittajia, olet täysi kusipää 

Muropaketin uusimmat