Uusimmat

Brrr, pakkasta. Lost Planet 3 saapuu perjantaina

28.08.2013 14:20 Jukka O. Kauppinen

Onhan sitä jo pitkä tovi odotettukin, mutta pian on Lost Planet 3:n aika. Muutamaan kertaan lykätty science fiction –toimintapeli on vaikuttanut aiempien kokeilujen perusteella edeltäjäänsä kiinnostavammalta teokselta, ja ensi perjantaina nähdään miten homma toimii käytännössä. Ei tosin ihan täysin lupaavalta vaikuta, kun esimerkiksi IGN antoi sille vaivaiset 62/100 pistettä.

Pelihän heittää meidät kaukaiselle planeetalle keskelle kovin, kovin kylmiä olosuhteita. Tarinan alku ainakin toimi meikään, sillä ajatus kaukana kotoa urakoivasta avaruuden sekatyömiehestä, jonka mielessä on vain työsopparin päättyminen ja kotiinpaluu, rakentaa tarinalle hyvän pohjan. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Lisätietoja: http://www.lostplanetthegame.com/

 

Lost Planet 3 –ensikosketus – taas pakastaa

Onhan tässä sinänsä hirmuisen hyvä lähtökohta peliksi. Ja kolmospelissä sitä osataankin hyödyntää erinomaisesti, ainakin jos jo nähtyyn ja kokeiltuun on uskomista. Lost Planet 3 näet on tarina etätyöläisestä, miehestä kaukana kotoa.

 

 

Lisää aiheesta

Lost Planet (360)

Lost Planet 2 (PS3, Xbox 360)