Uusimmat

Bunker: yksi mies ja kolme vuotta: tuloksena eeppinen suomalaisseikkailu [video]

07.04.2015 17:30 Muropaketin toimitus

Turusta kuuluu kummia. Julkaisun kynnyksellä on nimittäin retrohenkinen ja humoristinen seikkailupeli, jonka kehitystiimi on aika eeppisen kokoinen: pelin takaa löytyy yksi pelikehittäjä.

Bunker: the Underground Game on julkaisijansa mukaan ”yhden episodin mittainen episodiseikkailu”, jossa pelaaja eksyy pieleen menneiden nettitreffien jälkeen huippusalaiseen neuvostobunkkeriin. Se kätkee sisäänsä paitsi runsaasti puzzleja, myös reippaasti huumoria ja viittauksia asioihin, joista olemme todennäköisesti kuulleet. Nopeiden kehitysversion testien perusteella kyseessä on veikeä peli, sillä se huvitti ja viihdytti jo vuosi sitten paljon raakileempana. Arvostelua on tulossa, mutta myöhemmin.

Sitä odotellessa jututin nopeasti pelin yksinäistä kehittäjää, Tony Sundellia. Kyseessä ei ollut ihan mikään nopea projekti, kuten voi olettaa, kun yksi mies koodaa, tekee grafiikkaa ja kirjoittaa peliä. ”Kyllä siinä se kolme vuotta taisi vierähtää. Helmikuussa 2012 muistan pistäneeni ensimmäiset merkinnät aloittamisesta ylös”, Sundell kertoo. ”Kohtuuttoman pitkä aika ehkä, mutta halusin paneutua unelmaprojektiini. Silloin ei tehdä hutiloiden. Eikä tarvinnut jättää niitä hulluimpia ideoitakaan pois.”

Projektin parissa mies on itsekin opetellut kaikenlaista, muun muassa koodaamaan. ”Tää on ollut kyllä yksi pelikoulu koko projekti. Päässyt hienosti käytännössä toteamaan, mitä projekti tarvitsee valmistuakseen ja sitten sen kautta opettelemaan niitä puuttuvia taitoja. Varsinkin kun päädyin sitten tekemään kaiken paitsi musat ja äänet yksin.”

Mistä Sundell on sitten erityisen ylpeä? No, tietenkin siitä, että peli on nyt vihdoin valmis ja kohta pelaajien kynsissä, mutta myös siitä, että pelin saavutukset ovat todellakin saavutuksia, eivätkä mitään ”klikkasit aloita peli -nappia” -vitsejä.

”En ole henkilökohtaisesti koskaan ollut sitä saavutuksia jahtaavaa pelaajatyyppiä, niin nyt pääsin toteuttamaan sellaisen systeemin, mistä itse pelaajana nauttisin. Yksikään saavutus ei tule esimerkiksi siitä, että etenee pelissä normaaliin tahtiin, vaan jokainen on jonkin sortin salaisuus. Näitä salaisuuksia eivät ole kuulleet edes testipelaajat, ystävät saati sitten pelin julkaisija!”

Etsittävää ja löydettävää tulee riittämään, kun Bunker: the Underground Game julkaistaan lähiaikoina. Julkaisupäivästä ei puhuta vielä, mutta eiköhän se sieltä kohta tule.

Lisätietoja: Bunker: the Underground Game

Lisätietoja: Bunker Steamissa