Uusimmat

Call of Duty pysäytti aseistetun ryöstön

24.07.2014 15:00 Miikka Lehtonen

Kuka vielä väittää, että pelaamisesta ei ole hyötyä! Ilman Call of Duty: Black Ops 2:ta erään talouden tarina voisi olla paljon synkempi kuin nyt. Mutta koska eräs perheenjäsen oli peluri, väkivaltainen ja aseistettu ryöstö jäi vain aikomukseksi. Miten ihmeessä?

Viikon erikoisin uutistarina tulee Englannista, missä Call of Duty: Black Ops 2 on estänyt väkivaltaisen ja aseistetun ryöstön. Nippu aseistettuja miehiä tunkeutui eastbournelaisen mieskolmikon asuntoon aikomuksenaan ryöstää kolmikko. Ja niin olisi tapahtunutkin, ellei yksi miehistä olisi ryöstön aikaan ollut juuri Call of Duty -matsissa.

Kävi nimittäin niin, että auki jäänyt mikrofoni välitti kaikki ryöstön äänet miehen pelikaverille. Näin nauhalta kuultiin, miten ryöstäjät tunkeutuivat asuntoon, taltuttivat ja sitoivat asukkaat ja jopa eräässä vaiheessa keskustelivat puhelimitse erään ryöstäjän ehdonalaisvalvojan kanssa missatuista vierailuista. Eräs pelikaveri hälyytti tässä kohtaa poliisit asunnolle sillä seurauksella, että ryöstön päätekijä saatiin kiinni ja tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen.

Poliisit etsivät yhä toista ryöstäjää.

Lähde: Eurogamer