Uusimmat

Call of Duty WWII vahvistettu tälle vuodelle, livestream-paljastus luvassa keskiviikkona

23.04.2017 12:16 Muropaketin toimitus

Call of Duty -sarjan on vahvistettu ”palaavan juurilleen” toiseen maailmansotaan sijoittuvan pelin myötä. Julkaisija Activision on tiedottanut, että uudesta pelistä järjestetään livestream-julkistustilaisuus tulevana keskiviikkona.

Call of Duty -julkaisija Activision on vahvistanut sarjan seuraavan julkaisun, joka kantaa nimeä Call of Duty WWII. Kuten jo aiemmin huhuttiin, sijoittuu uusi Call of Duty -peli jälleen toiseen maailmansotaan, ja Activision onkin kuvaillut pelisarjan ”palaavan juurilleen”.

Asiasta uutisoiva Polygon kertoo, että Call of Duty WWII -pelille järjestetään striimattu julkistustapahtuma tulevana keskiviikkona, 26. huhtikuuta. Livestreamin pitäisi alkaa keskiviikkoiltana kello 20.00 Suomen aikaa. Activision on luvannut, että pelaajat pääsevät tällöin näkemään ensimmäistä kertaa kuvamateriaalia pelistä.

Uuden Call of Dutyn kehityksestä vastaa Sledgehammer Games, joka kehitti myös Call of Duty: Modern Warfare 3:n (2011) sekä Call of Duty: Advanced Warfaren (2014).

Call of Duty
Kaikki jutut aiheesta