Uusimmat

Candy Crush taipuu television kilpailuohjelmaksi, halusimme sitä tai emme

23.10.2016 11:00 Tuukka Hämäläinen

candycrushsaga-001

Huippusuosittu mobiilipeli Candy Crush Saga muuttuu Pelkokertoimen ja Wipeoutin tuottajan käsissä tv-kilpailuksi.

Videopelien lisensseillä tehdään usein kehnoja elokuvia, mutta harvemmin tv-ohjelmia. Nyt käy kuitenkin juuri näin, sillä hittipeli Candy Crush Sagasta tullaan tekemään television kilpailuohjema, kertoo Ars Technica. 

Pelikehittäjä King Ltd. on lyöttäytynyt yhteen tuotantoyhtiö Lionsgate TV:n kanssa toteuttamaan kilpailuohjelmaa, jonka luvataan olevan ”visuaalinen, hauska ja fyysinen tv-ohjelma”.

Candy Crushin tv-versiossa kahden henget joukkueet tulevat kilpailemaan vastakkain suositussa karkkipelissä käyttäen valtavia, interaktiivisia pelilautoja, jotka hyödyntävät ”seuraavan sukupolven teknologiaa”.Ohjelman tuottajaksi on pestattu yhdysvaltain Pelkokertoimen ja Wipeoutin tuottaja Matt Kunitz, mikä antaa viitteitä siitä, millainen ohjelma on todennäköisesti luvassa.

Kuten Ars Technica huomauttaa, kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun videopelistä tehdään kilpailuohjelma televisioon. Vuosituhannen alussa tv-kanava ABC tuotti muutaman jakson You Don’t Know Jack -pelisarjaan perustuvaa visailuohjelmaa, ja jo 1980-luvulla on nähty tv-kilpailuja, joissa pelaajat kisailevat videopelien pelaamisessa.

Candy Crush -tv-kilpailun esittämisestä Suomessa ei luonnollisesti ole vielä mitään tietoa. Jos ohjelma kuitenkin menestyy, olisi aika yllättävää, jos sitä ei esitettäisi myös Suomessa.

Candy Crush Saga
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat