Uusimmat

Cinemawaren elokuvamaiset teokset mullistivat pelimaailman – lue yhtiön perustajan haastattelu

17.12.2010 12:40 Jukka O. Kauppinen

Amerikkalainen Cinemaware oli 80-luvulla ainutlaatuinen pelitalo. Vuonna 1985 perustettu yhtiö oli ensimmäinen pelistudio, joka loi teoksiaan elokuvamaisella tyylillä. Pelien visuaaliset tuotantoarvot olivat uskomattoman hienoja, mutta myös tarinankerronta ja aiheet olivat jotain ihan muuta, kuin mitä Pac-Maneilla ja tasohyppelyillä kyllästetyt pelaajat olivat tottuneet näkemään.

Moni pitkän linjan pelaaja tirauttaakin nostalgian kyyneleen muistellessaan pelejä kuten Defender of the Crown, King of Chicago, Rocket Ranger, Wings tai It Came from the Desert.

Yhtiön perustajat ovat yhä mukana kuvioissa ja ovat tyytyväisiä menneisiin saavutuksiinsa. Ja siihen, että heidän luomustensa vaikutus näkyy edelleen.

”Jos katsomme Call of Dutyn tai Assassin’s Creedin kaltaisia pelejä, niin ihmiset yrittävät kovasti tehdä pelejä, jotka tarjoavat elokuvamaisen pelielämyksen. He ovat saaneet aikaan paljon enemmän kuin minä aikoinani, mutta heillä onkin käytössään aivan eri teknologia ja paljon enemmän rahaa”, miettii yhtiön 1985 perustanut Bob Jacobs.

”Mutta samalla näen näissä peleissä selvästi kaiun siitä, mitä minä halusin tehdä 20 vuotta sitten.”

”Kärsin kuitenkin pioneerin kohtalon. Olin liikkeellä liian varhain. Tiesin mitä haluan tehdä, mutta teknologia ei sitä mahdollistanut.”

Pelialan historiaa valottaneen Replay-kirjan tekijä Tristan Donovan haastatteli kirjaprojektinsa yhteydessä monia pelialan veteraaneja. Donovan on julkaissut myös Cinemawaren Bob Jacobsin haastattelun kokonaisuudessaan Gamasutra-lehdessä.

Lue haastattelu: The Replay Interviews: Bob Jacobs

Lisätietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Cinemaware

 

 

 

Lue myös

Alan Wake nousi arvovaltaisen Time-lehden vuoden peliksi

Gray Matter (PC, Xbox 360)

Nolo video esittelee ensimmäistä Kinect-seksipeliä

Osallistu vuoden pettymys ja vuoden surkein peli -äänestykseen