Uusimmat

Covenant ja Ural 13 Diktators nousevat Alternative Partyn lavalle viikonloppuna

20.10.2011 15:05 Jukka O. Kauppinen

Ruotsalainen elektronisen musiikin yhtye Covenant esiintyy perjantaina 21. lokakuuta  kello 23 Kaapelitehtaalla Helsingissä. Musiikillinen meininki jatkuu lauantaina, kun esiintymisvuorossa on Ural 13 Diktators. Ja jotta kansa ei ihan täysin menisi  sekaisin mistä on kyse, niin muistutettakoon että onhan Alteilla myös digihommia perjantaista sunnuntaihin.

Covenant on EBM- ja Synthpop-musiikin uranuurtaja  ja yksi genrensä menestyneimpiä yhtyeitä maailmalla. Vuonna 1992 perustettuun  yhtyeeseen kuuluvat Joakim Montelius (koskettimet), Eskil Simonsson (laulu) ja Daniel  Myer (koskettimet). Konsertti on osa Covenantin Euroopan-laajuista Modern Ruin Tour  2011 -kiertuetta. EBM eli Electronic Body Music on 1980-luvulla syntynyt yhdistelmä  elektronista tanssimusiikkia ja industrialia.

 Erityisesti Saksassa ja Japanissa mainetta niittänyt Ural 13 Diktators palaa lavalle viiden  vuoden hiljaisuuden jälkeen lauantaina 22. lokakuuta kello 23 Kaapelitehtaalla. Vuonna  1997 Helsingissä perustettu yhtye yhdistää musiikissaan Hi-NRG-diskoa ja teknomusiikkia.  Yhtyeen jäsenet Style In ja Dynamov kutsuvat musiikkityyliään Sound of Helsingiksi. 

Konsertit ovat osa 21.–23. lokakuuta Helsingissä järjestettävää digitaalisen kulttuurin  Alternative Party 2011 -festivaalia, jonka konsepti on kansainvälisestikin katsoen  ainutlaatuinen. Musiikin ohella tapahtumassa voi nauttia digitaalisesta taiteesta, vanhoista  tietokoneista, kiinnostavista esitelmistä ja oudosta teknologiasta. Viikonlopun yksi  kohokohdista on lauantaina 22. lokakuuta kello 19, jolloin tohtori James Grime Isosta- Britanniasta esittelee alkuperäistä toisen maailmansodan Enigma-salakirjoituslaitetta ja  paljastaa miten salakirjoitus murrettiin. 

Digitaalisen kulttuurin festivaali Alternative Party 2011 “punakoneet” on käynnissä 21.–23.  lokakuuta Kaapelitehtaalla Helsingissä ympäri vuorokauden.

Liput alkaen 20 € (ennakkoon,  sisältää koko viikonlopun ohjelman).

Lisätietoja: www.altparty.org

Lue myös

Domen arvosteluviikko 41/2011: Battlefield 3, Rage, Williams Pinball Classics, Assassin’s Creed Revelations…

Miksi L.A. Noiren PC-versio viipyy? Rockstar selittää…

Pleikkarikaksikon uudet cooppiseikkailut: arvostelussa Ratchet & Clank: All 4 One

Uncharted 3 on nykypelien suurinta seikkailua

Muropaketin uusimmat