Uusimmat

Dark Souls 3 on sekä aiempaa helpompi että haastavampi – lue ensikosketuksen toinen osa

03.03.2016 20:00 Jukka O. Kauppinen

Heikki Takala matkusti saksainmaalle ja vietti siellä pitkiä työn, tuskan ja kyynelten täyttämiä tunteja testatessaan Dark Souls -sarjan seuraavaa peliä. Ja se tuska oli silkkaa nautintoa.

Dark Souls 3 ei nojaa enää ihmisyyteen, vaan eräänlaiseen kylmä/kuuma-mekaniikkaan. Useimmat pomoista astuvat toisessa vaiheessaan eräällä tavalla pakkasen puolelle ja saavat uusia voimia. Samoin mitä kylmempi pelaajan on olla, sitä pienempi maksimielinvoima on. Tätä ei vielä selitetty sen tarkemmin, mutta periaate lienee sama kuin ennenkin. Kuoleman kankeuttamana ystävien kutsuminen peliin ei onnistu, ja invaasiot ovat todennäköisempiä. Mene ja tiedä. Souls-sarjan kryptisyys kostautuu tässä vaiheessa vielä siten, etten juurikaan uskalla spekuloida mekaniikan syvemmästä toiminnasta enempää.

Koira kuitenkin kukistui, joka avasi pääsyn seuraavalle tasolle. Tämä alue oli valtava, ja esitteli tasosuunnittelua hienosti. Tapoja lähestyä oli monia, ja useimmiten piilotetut pikareitit auttoivat etenemistä kummasti. Taso oli myös ensimmäinen, jossa Bloodborne alkoi näkyä ja tuntua varsin paljon. En osaa sanoa onko kyse koodista, ja onko alue vielä kesken. Mutta tässä tasossa näkyi vielä varsin paljon kierrätettyjä elementtejä Miyazakin edellisestä pelistä. Osa vihollisista ja skenaarioista oli käytännössä suoria kopioita Bloodbornesta, kuten eräänlaiset noidat ja niiden liikkeet, toisten elementtien ollessa lähinnä tuttuja esineitä. Tästä kysyttäessä oltiin kuitenkin vielä vaiti, ja sanottiin että voi olla, että ne jäävät tai sitten eivät.

Lue koko artikkeli:  Dark Souls 3 -ensikosketus osa 2 – tuskan ja onnen kyyneleitä

darksouls3_ensikosketus_osa2_0uut2

Lisää aiheesta

Dark Souls 3 tuntuukin paluulta juurille. Uusi tarina sijoittuu Lothriciin, jonka arkkitehtuuri on varsin samankaltainen Drangleicin kanssa. Aikajana muiden sarjan pelien kanssa ei ole aivan selvä, mutta oma aavistukseni on, että aikajana jakautuu jonnekin ensimmäisen ja toisen pelin väliin. Mitään todisteita tästä en osaa esittää, mutta hirviösuunnittelu sekä tietyt teemat viittaisivat tavalla tai toisella tähän. Tämä kuitenkin selvinnee myöhemmin, jos selviää. Tällä hetkelläkin FromSoftware pitää yllä kilpailua, jossa pelaajien haaste on selittää mitä Dark Soulsissa oikeastaan tapahtuu. Lähimmäksi osunut kuittaa kotiin mainetta, kunniaa, sekä sievän voittosumman.

Dark Souls 3 -ensikosketus osa 1 – Soulin sielu löydettiin uudelleen