Uusimmat

Darth Maulille tahdotaan tehdä ihan oma peli

27.10.2015 10:00 Juho Anttila

Monen mielestä George Lucasin ohjaama uusi Star Wars -trilogia meni enemmän tai vähemmän metsään. Ärsyttävien hahmojen ja kyseenalaisen käsikirjoituksen ohella trilogiasta jäi käteen myös muutama muistettavakin uusi hahmo. Esimerkiksi ensimmäisessä elokuvassa esiintynyt Darth Maul oli melkoisen pirullinen ja tehokas ilmestys.

Darth Maul oli saada oman pelinsä jo vuonna 2010. LucasArts keskeytti kuitenkin pelin kehityksen kahdeksan kuukauden jälkeen. Peruutukselle löytyi useita syitä. Darth Maulin tarina jatkui omaan suuntaansa Clone Wars -tv-sarjassa eikä George Lucaskaan oikein tykännyt pelin ideasta. Nyt Darth Maul -peliä tahdotaan herättää henkiin uudelleen.

Asialla on peliä kehittänyt Red Fly Studio, joka sai aikanaan Darth Maul -kehitysvastuun käännettyään Star Wars: The Force Unleashed 2 -pelin Nintendon Wii-konsolille. Nyt Red Fly Studios yrittää saada EA:n innostumaan Darth Maul -pelin palauttamisesta elävien kirjoihin.

Studiota edustavan Dan Borthin mukaan tekijät työskentelevät parhaillaan täysimittaisen Darth Maul -demon parissa. Tarkoituksena on tehdä niin vakuuttava demo, ettei EA:lle jää muuta mahdollisuutta kuin tarttua tarjoukseen. Valitettavasti päätös ei ole pelkästään Red Fly Studiosin käsissä, vaan Darth Maul -pelin mahdollisuudet riippuvat merkittävästi siitä, miten moinen peli sopisi Disneyn laajempaan Star Wars -kehitysnäkemykseen.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Beta tehosi: Star Wars: Battlefrontin Hoth-kenttä menee remonttiin

BioWaren Star Wars: Knights of the Old Republic II sai megapäivityksen vuosikymmenen tauon jälkeen

Star Wars Battlefrontiin ei missään vaiheessa edes harkittu yksinpeliä