Uusimmat

Days Gonen pääkehittäjä saattoi liioitella pelin myyntimääriä

Kuva: © Sony Bend

08.01.2022 10:14 Muropaketin toimitus

Days Gonen pääkehittäjä Jeff Ross saattoi liioitella, kun hän kertoi pelin myyneen yli kahdeksan miljoonan kopion verran.

”Kun lähdin Sonylta, Days Gonen julkaisusta oli puolitoista vuotta (ja yksi kuukausi), ja se oli myynyt 8 miljoonaa kappaletta”, Ross kertoi aiemmin. Pääkehittäjä oli näreissään siitä, että Days Gonea pidettiin pettymyksenä, vaikka sen myyntimäärät olivat hänen mukaansa korkeat.

Nyt Ross on myöntänyt, ettei hän tarkalleen ottaen tiedä, montako kopiota Days Gone on myynyt. Kahdeksan miljoonan lukema oli peräisin nykyisin suljetulta Gamestat-sivustolta, joka seurasi pelaajien keräämien PlayStation Trophyjen määrää, kertoo Gameinformer. Näin lukema sisältää myös käytettynä hankittujen pelikopioiden pelaajia, joita Sony ei luonnollisesti laske mukaan omiin lukuihinsa.

Rossin mukaan hänen viimeinen Sonylta saamansa varma tieto oli, että peli myi ainakin 5,8 miljoonaa kopiota. Ross perusteli epävirallisten tilastojen käyttöä sillä, ettei Sony paljastanut hänelle Days Gonen sen hetkisiä myyntilukuja hänen jättäessään tehtävänsä Sonylla. Ross kuitenkin pitää lukemaa kohtuullisen uskottavana arviona.

Muropaketin uusimmat