Uusimmat

Dead or Alive 5:ssä pukeutuminen vaikuttaa tisseihin

06.05.2012 22:00 Jouni Mäki-Panula

Dead or Alive -pelisarjalta on totuttu näkemään läpimurtoja naisten rintavarustuksen mallintamisessa. Viides osa ei tee poikkeusta, vaikka hetkellisesti ehdittiin pelätä vakavahenkisempää otetta.

Ohjaaja Yohei Niibori on paljastanut Famitsun haastattelussa, että Dead or Alive 5:ssä rinnat hölskyvät paitsi hahmojen, myös vaatetuksen perusteella. Hahmokohtaista mallintamista on nähty aiemminkin, mutta uusinta uutta on vaatetuksen huomioiminen vaikuttavana muuttujana.

Pukeutumisella on Dead or Alive 5:ssä merkittävä rooli myös siksi, että vaatetuksen läpikuultavuus vaihtelee. Kaikki vaatekappaleet eivät siis suinkaan ole yhtä peittäviä.

Toistaiseksi Dead or Alive 5:n vaatevalikoimasta on nähty vain uutta mallistoa, mutta tuottaja Yosuke Hayashi lupaa, että myös aiemmin nähtyjä asuja on mukana.

Dead or Alive 5 -tappelupeli on tulossa ensi syksynä PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Lähde: Dead or Alive 5 Has Costume-Specific Bounce and Transparency.

Lisää aiheesta

Dead or Alive 4 (360)

Dead or Alive Dimensions (3DS)

Dead or Alive on Ruotsissa lapsipornoa

Dead or Alive: Xtreme Beach Volleyball (Xbox)

E3dome: Dead or Alive -sarjan luojan uusin on Devil’s Third

Lue myös

Osallistu Domen 3DS-skaboihin

Runebound (Lautapeli)

Silent Hill: Downpour (PS3, Xbox 360)

Tribes: Ascend (PC)