Uusimmat

Deadly Premonitionin luojan uudessa pelissä The Good Life muututaan kissaksi joka yö

12.09.2017 21:50 Muropaketin toimitus

Hidetaka ”Swery” Suehiron uusin on mysteerien ja kissojen täyttämä roolipeli.

The Good Life sijoittuu fiktiiviseen brittiläiseen Rainy Woodsin kylään, jonka asukkaat muuttuvat joka yö kissoiksi. Sen keskiössä on newyorkilainen valokuvaaja Naomi, joka yrittää selvittää mitä ihmettä kylässä oikein puuhastellaan – samalla muuttuen itsekin kissaksi öiseen aikaan. Yöllä kylä on aivan erilainen paikka ja sen tietyt reitit talojen katoilla ja vinteillä ovat ainoastaan kissojen saavutettavissa.

Kuulostaa sopivasti erikoiselta, aivan kuten Sweryn tunnetuin peli Deadly Premonition, joka saisi itse David Lynchin kummastelemaan hyvin omalaatuista meininkiä. Kyseessä on juuri se peli joka Alan Wake olisi halunnut olla, jos Remedy olisi vain uskaltanut ottaa minkäänlaisia luovia riskejä kerronnan ja avoimen pelimaailman suhteen.

”The Good Lifessa on nähtävissä Deadly Premonitionin henki, mutta läsnä on myös aivan uudenlaista pelattavuutta. Kyseessä on mysteeri joka on kudottu arkista elämää kuvaavan roolipelin muotoon. Olen täysin varma, että tämä kaikkein kummallisimpien ihmisten täyttämä onnellinen kylä imee pelaajat mukaansa”, maalailee Swery.

The Good Lifen joukkorahoituskampanja on parhaillaan käynnissä täällä. Tätä kirjoittaessa vielä kuukauden voimassa oleva kampanja on saavuttanut alle viidenneksen 1,5 miljoonan dollarin tavoitteesta.