Uusimmat

Death Strandingissä on sosiaalisen median elementtejä, paljastaa eräs pelin tähdistä

26.01.2018 19:07 Muropaketin toimitus

Odotetun ja kohutun Death Stranding -pelin tähti on kertonut haastattelussa, että pelissä tulee olemaan sosiaalisen median elementtejä.

Pelimestari Hideo Kojiman perin mystisestä Death Stranding -pelistä ei ole hirveästi hiiskuttu itse peliin liittyvien tahojen suilla. Sen sijaan pelimediassa käy kova kuhina, sillä Death Stranding vaikuttaa olevan niitä harvoja nykypelejä, joissa syleillään uutta ja tuntematonta vanhoihin kaavoihin kangistumisen sijaan.

Nyt eräs pelin päähenkilöistä, Walking Deadistakin tuttu Norman Reedus on kertonut, että Death Stranding tulee olemaan varsinainen päänräjäyttäjä.

Reedus lisäksi myöntää, että miehen taannoinen Game Awards -lausunto oli lööperiä: Reedus kertoi palkintogaalassa, ettei hänellä ole pelistä oikein minkäänlaista käsitystä. Mikä toki kuulostaa kummalliselta, onhan hän sentään eräs pelin päähenkilöistä.

“Tiedän mistä pelissä on kyse tiettyyn pisteeseen saakka, koska olen kysynyt Kojimalta siitä lukemattomia kysymyksiä”, Reedus kertoo haastattelussa.

Death Strangistä ei ole esitelty vielä laisinkaan varsinaisia pelivideota, sillä kaikki tähän asti esitelty materiaali on ollut pelin välivideoita. Reedusin mukaan peli on aikaansa edellä, eikä yhtään sitä mitä pelaajat voivat odottaa.

“Pelin konsepti on niin tajunnan räjäyttävä, koska se poikkeaa niin paljon odotetusta. Siinä ei yritetä tappaa kaikkia voittaakseen. Peli on täysin erilainen, se on yhdistävä ja niin paljon aikaansa edellä. Siinä on sosiaalisen median elementtejä ja sen ideana on… koska nykyään on niin paljon pelejä, ja eräs osa tämän päivän kulttuuria on yksin istuminen, jolloin menettää kosketuksen oikeaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tämä on pelin pointti, fyysisen kontaktin uudelleen löytäminen”, Reedus maalailee.

Ei ole lainkaan selvää, milloin pelistä saadaan kuulla lisää esimerkiksi sen pelimekaaniikasta, saatika milloin se julkaistaan. Peliä kehitetään yksinoikeudella PlayStation 4:lle.

Muropaketin uusimmat