Uusimmat

Destiny saa uutta sisältöä syyskuussa — mutta ei vanhoilla konsoleilla

09.06.2016 11:30 Miikka Lehtonen

Destinyn ympärillä on taas viime aikoina riittänyt puheenaihetta. Ensin kuulimme, että Destiny 2 on siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Sitten huhuttiin, että uusi lisälevy olisi kuitenkin tulossa. Se on nyt varmistunut, samoin kuin se, että Destiny hylkää vanhat konsolit.

Bungie lipsautti eilen Twitter-tilinsä välityksellä, että Destinyn seuraava lisälevy, Rise of Iron, nähdään syyskuun 20. päivänä. Tämä ei sinänsä ole suunnaton uutinen, sillä lisälevyhän oli jo suunnilleen julkinen salaisuus. Julkaisupäivä on toki kiva juttu tietää, mutta samalla myös vähän arveluttava uutinen. Destinyn edellisestä lisälevystä on tuolloin aikaa jo noin vuosi, mikä on olevinaan aktiivisessa kehityksessä olevalle pelille vähän hidas tahti. Vuoden aikana on toki nähty pieniä päivityksiä, mutta ne ovat keskittyneet lähinnä satunnaisiin ja väliaikaisiin juhlatapahtumiin ja olleet laadultaan … no, kaunistelematta enimmäkseen täyttä tuubaa.

Mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, että Rise of Iron nähdään vain Xbox Onella ja PlayStation 4:llä. Alkuperäinen Destiny samoin kuin sen molemmat lisälevytkin nähtiin myös Xbox 360:lla ja PlayStation 3:lla, joten ne on nyt virallisesti kuopattu Destiny-alustoina. Ymmärrän kyllä tavallaan tapahtuneen, sillä onhan vanhojen konsoleiden aika muutenkin auttamatta ohi, mutta kun kerran tällainen ”peli jatkuvana palveluna” -julkaisu on PlayStation 3:lle ja Xbox 360:llekin aikanaan julkaistu, olisi ollut ihan kiva, jos niitä olisi sitten myös tuettu siihen Destiny 2:een saakka.

Kuten arvata saattaa, uutiset saivat aikaan melkoisen palauteryöpyn, kun Xbox 360:lla tai PlayStation 3:lla pelanneet fanit olivat huolissaan hahmojensa kohtaloista, sekä yleisesti hieman harmissaan siitä, että edessä on saman pelin ostaminen toistamiseen. Ikävämpi juttu, siis.