Uusimmat

Devil’s Third -kehittäjä kitisee taas arvosteluista

03.09.2015 13:00 Juho Anttila

Tomonobu Itagaki on kehittäjä, joka onnistui Dead or Alive – ja Ninja Gaiden -pelisarjojen kohdalla. Miehen uusin projekti, Devil’s Third, ei sen sijaan ole ollut ihan samanlainen menestys. Pitkään kehitetty ja alustalta toiselle hyppinyt pelijulkaisu on nimittäin kerännyt osakseen lähinnä hyvin nuivaa kritiikkiä.

Tämähän ei Itagakia miellytä. Aiemmin mies totesi huonojen arvosanojen johtuvan siitä, etteivät kriitikot yksinkertaisesti osaa pelata vaikeaa toimintapeliä. Nyt lausunnot ovat lieventyneet. Itagakin mukaan ongelmana ei ole se, että peli olisi huono vaan se, että kriitikoilla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua peliin kunnolla.

Erityishuomiota saa Devil’s Thirdin moninpeliosion osakseen saama kritiikki. Itagakin mukaan moninpeli on tarkoitettu pelattavaksi suurella joukolla, mutta kriitikot ovat joutuneet arvioimaan osion rajoitetussa ympäristössä ja pienissä ryhmissä. Tässä kohden Itagakilla on toki pointti, sillä monen ennen virallista julkaisua arvioitavan pelin kohdalla moninpeliosuuden arviointi on hankalaa tai mahdotonta.

Tästä huolimatta Devil’s Thirdin saama palaute on johdonmukaisesti sen verran negatiivista, ettei sitä oikein käy selittäminen kriitikoiden työympäristön rajoitteilla. Kun puhutaan pelistä, jonka piti ohjaajansa mukaan olla läpimurto, joka vie räiskinnät seuraavalle tasolle, ei liene ihme, että Itagaki elää lausuntoineen aivan omassa todellisuudessaan.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: Pelin kotisivu

Lisää aiheesta

Nintendon Devil’s Third julkaistaan myös PC:llä – ilmaisena mikromaksumätkeenä

Devil’s Third -kehittäjä syyttää paskoja pelaajia huonoista arvioista

E3Dome: Dead or Alive / Ninja Gaiden –tekijän uutuus meni Nintendon leiriin