Uusimmat

Diablo 4:n luolat saivat kritiikkiä – kehittäjät vakuuttavat todellisuuden olevan jotain muuta

Kuva: © Activision Blizzard

23.03.2023 07:00 Muropaketin toimitus

Pelaajat eivät ole olleet tyytyväisiä Diablo 4:n luolasuunnitteluun.

Ensimmäiset pelaajat pääsivät pelaamaan odotettua Diablo 4:ää viime viikonloppuna, joten luonnollisesti nyt on alettu saada myös ensimmäiset purnaukset pelin sisällöstä.

Monien mielestä toimintaroolipelin luolat ovat pelissä liian samankaltaisia keskenään ja tuntuvat siten toistavilta ja lineaarisilta. Pelin ohjaaja Joe Shelyn mukaan tämä näyttää vain siltä betassa, ei koko versiossa, uutisoi NME.

Shely toistaa jo aiemmin kerrottua faktaa, jonka mukaan Diablo 4:ssä on yli sata erilaista luolaa. Hän tähdentää, ettei monikaan noista yli sadasta sijaitse Fractured Peaksissa, joka on betan pelialue.

Kehittäjät ovat kuitenkin valmiita muokkaamaan ja kehittämään luolia entisestään pelaajilta saadun palautteen perusteella, kunhan peli on ensin julkaistu.

Diablo 4 julkaistaan 6. kesäkuuta.

Lue myös: Ensituntumat Diablo 4:n beta povaa upeaa peliä, johon uppoaa vielä satoja tunteja

Muropaketin uusimmat