Uusimmat

Digikasarin kasvatti muistelee: mikrotietokoneiden maihinnoususta ensimmäisiin peliviritelmiin

17.08.2015 14:30 Jukka O. Kauppinen

Sanooko nimi Pasi Hytönen mitään? Ei välttämättä monellekaan. Moni on tosin saattanut käpistellä tietämättään Hytösen koodaamia ohjelmia vuosien ja vuosikymmenten mittaan, mutta teki Hytönen mitä tahansa, niin yksi on aina yli kaiken muun. Nimittäin se Uuno Turhapuro -peli vuodelta 1986.

Pelillä on ikää päättömät 29 vuotta, ja yhä se vain on se suomalaisen peliteollisuuden graalin malja. Peli jonka kaikki muistavat ja jota junnut pakotetaan pelaamaan. Peli, joka kantaa sukupolvien yli silkalla eeppisellä vaikeustasollaan, korvamadoksi jäävällä musiikillaan ja tietenkin sillä, että onhan Uuno nyt kuitenkin aina Uuno ja lisäksi ensimmäinen suomalainen lisenssipeli ikinä.

Pasi Hytönen on siis yhä mukana kuvioissa ja nyt täytyy antaa kaverille pisteet: hän on näet aloittanut blogissaan kunnon pikkutarkan jatkosarjan muinaisesta kotimikroilemisesta. Sarjassa on julkaistu tähän mennessä kaksi osaa, joissa on päästy 1980-luvun alusta vuoteen 1984.

Tässä matkan varrella Hytönen ehätti harrastaa sekalaisia kotimikroja, uppoutua niiden tekniikkaan ja opetella pelintekemisen jalon taidon.
Lainaus osasta I:

Säästin visusti näistä kesätöistä ansaitut markat. Sitten vuonna 1983 viimein päätin miten käyttäisin säästöni. Silloin näin Koneviesti-nimisessä maa-, metsä- ja rakennusalan koneisiin keskittyneessä lehdessä pienen ilmoituksen. Firma nimeltä Comtron oli alkanut maahantuoda ja myydä postimyyntinä mikrotietokonetta nimeltä Oric-1. Tilasin Comtronilta lisätietoa postitse tästä tietokoneesta. Samoin keräsin tietoja parilta muulta tietokonekauppiaalta, kuten Hedengreniltä, joka myi Sinclair ZX-81:tä sekä PCI-Data:lta, joka edusti Commodorea.

Oric-1:ssä oli paremmin muistia, grafiikka- ja ääniominaisuuksia kuin Commodoren VIC-20:ssä. Commodore oli esitellyt jo uuden paremman mallin, Commodore 64:n, mutta sen lähes 4000 markan hinta oli aivan liian suuri minulle. Sinclair Spectrum taas ei aivan vielä ollut saatavilla enkä oikein ollut tietoinen siitä. Oricin hinta, 2300 markkaa oli riittävän alhainen minulle. Ja Commodoren koneista poiketen, sen massamuistina pystyi käyttämään tavallista kasettinauhuria. VIC-20:n ja Commodore 64:n halvin massamuistivaihtoehto oli Commodore 1530 Datasette, C-kasetteja käyttävä nauhuri, jossa oli kuitenkin valmistajakohtainen liitäntä Commodoren tietokoneisiin. Oric-1:n kasettinauhuriliitäntä oli standardi DIN-normin äänipistoke, joka löytyi yleensä useimmista tuon ajan kasettinauhureista. Kuten vanhemman veljeni hieman aiemmin hankkimasta kasettidekistä.

Niinpä niin, siihen aikaan musiikin tallennukseen ja kuunteluun käytettiin pääosin Philipsin kehittämiä C-kasetteja. Meillä nuorilla oli tapana nauhoittaa musiikkia radiosta kaseteille omatoimisesti, koska valmiiksi äänitetyt kasetit tietysti maksoivat enemmän. Soittolista siis tarkoitti kasetin kanteen itse kirjoitettua listaa nauhoitetuista kappaleista eikä bittimuodossa olevaa tiedostoa joka nyt 2000-luvulla ohjasi digimusiikkisoittimiamme soittamaan suosikkikappaleitamme.

Lainaus osasta II:

Kuinka hienolta tuntuikaan olla kotitietokoneen omistaja vuonna 1983 ja vähitellen opetella ohjelmointia BASICilla! Olin hankkinut oman kotimikroni postimyynnillä ja vähitellen laitteen mukana tilattujen pelien pelaaminen alkoi tuntua yksitoikkoiselta. Aloin käydä kotimikron ohjelmoinnin perusteita läpi Oric-1-tietokoneeni käsikirjaa käyttäen.

Muutamien päivän puuhailu tietokoneella tuntui muutamalta tunnilta, niin kiehtovaa oli alkaa ymmärtää ohjelmoinnin periaatteita. Pian olin oppinut BASICin perusteet: muutaman käskyn, ohjelmien kirjoittamisen numeroitu rivi kerrallaan, tietojen tallennusta ohjelman muistiin, muuttujien käyttöä, ehto- ja toistorakenteet ja ohjelmien tallennuksen ja latauksen C-kaseteille. Seuraavaksi kiinnosti miten ohjelmoisin laitteen grafiikalla pelihahmoja ja miten liikuttaisin niitä ruudulla.

Kokeilin myös tekstiseikkailupelin tekemistä. Yksi ostamistani ja paljon pelaamistani peleistä Oric-1:lle oli tekstiseikkailu Zodiac, joka oli tehty Oricille valmistajan oman ohjelmistoyrityksen Tansoftin toimesta. Olin myös pelannut vähän aikaa Zork-nimisiä seikkailupelejä kavereiden tietokoneilla. Kotitietokoneiden grafiikka- ja ääniominaisuudet olivat aika karuja, joten hyvin kirjoitettu ja sopivan vaikeita loogisia ajattelupähkinöitä sisältävä tekstiseikkailu tarjosi verrattain hyvää peliviihdettä ja oli kotitietokoneiden alkuaikoina kohtalaisen suosittu genre.

Tekstiseikkailupeliohjelman laatiminen oli täysin erilaista kuin grafiikkaohjelmointiin perustuvan toimintapelien tekeminen, ja omasta pelistäni teki jossain määrin erikoisen se, että se oli suomenkielinen. Seikkailupelien suurin ongelma (varsinkin näin yksinkertaisten) oli se, että peli ei ymmärtänyt kovinkaan laajaa sanavarastoa, monimutkaisia lauserakenteita tai kielioppia.

Vaikka Aarteen etsintä-pelissäni ei ollut kovin monta huonetta, siinä joutuu kulkemaan useamman kerran paikasta toiseen eri asioiden keräämiseksi ja käyttämiseksi. Itse asiassa, näin yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen, minulla meni pari tuntia ennen kuin sain aarrearkun käsiini. Ja sen jälkeen töppäsin pelissä esiintyvän boa-käärmeen kanssa ja kuolin, minkä jälkeen jouduin taas aloittamaan pelin alusta. Päätin jättää pelin läpipeluun toiseen kertaan.

Joten mitä enää odottelet, mars lukemaan tarinoita ajoilta menneiltä:

Lue juttu: Digikasarin kasvatti: Ensimmäinen mikrotietokoneeni

Lue juttu: Digikasarin kasvatti II: Ensiaskeleet ohjelmointiin

Lisää aiheesta

Uuno Turhapuro uudessa Falloutissa, katso kuva

Demoscenelegenda, Suomen ensimmäinen pelimuusikko Jori Yip Olkkonen muistelee 80-luvun peli- ja demosceneä

Suomalaisen pelialan varhaiset vuodet ja ensimmäiset suomalaiset pelit

Muropaketin uusimmat