Uusimmat

Dishonored 2:n julkaisu lähenee – Katso upea live action -traileri ja hahmoesittely

26.10.2016 12:00 Tuukka Hämäläinen

dishonored2-001

Arkane Studiosin toimintaseikkailu Dishonored 2 on saanut aidoilla näyttelijöillä toteutetun trailerin, sekä kattavan esittelyvideon toisesta päähenkilöstään. Dishonoredin jatko-osa ilmestyy marraskuun alussa.

Vuonna 2012 ilmestyneen toimintahiiviskely Dishonoredin jatko-osa Dishonored 2 ilmestyy marraskuun alussa, ja nyt peli on saanut myös komean live action -trailerin. Lisäksi Bethesdan julkaisemasta pelistä on ilmestynyt esittelyvideo, jolla Arkane Studiosin kehittäjät kertovat pelin toisesta päähenkilöstä, Emily Kaldwinista. Molemmat videot näet alta.

Dishonored 2 sijoittuu 15 vuotta edellisen pelin tapahtumien jälkeen. Pelin alussa pelaajalle tarjoutuu mahdollisuus pelata joko edellisen pelin päähenkilöllä Corvo Attanolla tai tämän tyttärellä Emilyllä. GameSpotin mukaan pelin tarina on sama kummassakin tapauksessa, mutta sen voi pelata kahdesta näkökulmasta.

Dishonored ei ollut sukupolvensa suosituimpia pelejä, mutta VGChartzin mukaan ensimmäistä osaa on myyty eri alustoilla yhteensä 4,3 miljoonaa kappaletta. Dishonored sai enimmäkseen kiittäviä arvosanoja, ja viime vuonna peli käännettiin myös uuden sukupolven konsoleille.

Dishonored 2 ilmestyy 11. marraskuuta PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Pelin ennakkotilaajille tarjotaan kaupanpäällisenä ilmainen kappale ensimmäisen osan Definitive Edition -versiosta.

Dishonored
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat