Uusimmat

Dokumenttielokuva tekstipeleistä

18.08.2006 15:00 Jukka O. Kauppinen

Kauan, kauan sitten, kaukaisessa galaksissa, tekstipelit olivat kuninkaita. Videopelien top-listojen kärjessä roikkui kirjallisia teoksia, joissa ei ollut edes grafiikkaa. Kaikki kerrottiin sanoin – ja pelaaja antoi toimintakäskynsä kirjoittamalla. There is a small mailbox here. Open mailbox.

Sittemmin tekstipelit katosivat pelimaailman kartalta lähes tykkänään. Nykyaikana niitä ei enää julkaista kaupallisesti, vaikkakin muutama harrastajaryhmä kuten The Interactive Fiction Archive ja Society for the Promotion of Adventure Games jaksavat tukea näiden teosten kehittämistä.

Mutta aikoinaan tekstiseikkailut olivat valtavirtaa. Ja meille vanhan polven pelaajille ne olivat todella hieno tapa englanninkielen opiskeluun. Kieltä ja sanoja oli pakko opetella, jos halusi ymmärtää mistä pelissä on kyse. Sanakirjan avullahan niitä pelattiin… Toki tarjolla oli graafisempiakin pelejä, mutta hyvä tekstiseikkailu oli teos, joka tarjosi aivan omanlaisensa, mielikuvitusta kutittavan maailman.

Ja ne olivat myös todellisia teknisen kehityksen vetureita. Varhaisimmissa kotimikroissa saattoi olla 8 tai 16 kilotavua muistia. Samaan aikaan tekstipeleissä saattoi olla hyvinkin yli megatavun verran dataa – yli tuhat kilotavua.

Grafiikan kehittyminen kuitenkin murskasi tekstiseikkailujen markkinat. Pelit muuttuivat yhä upeammiksi, ja pelkkää tekstiä sisältävät seikkailut kärsivät. Tekstipeleihin tuli grafiikkaa, älykkäämmät tekstiparserit ja muita parannuksia, mutta mikään ei auttanut. Noin 1979-1985 kestänyt tekstiseikkailujen kultakausi hiipui 80-luvun loppuun mennessä, vaikka ne olivat yltäneet teknisesti kukoistukseen. Alkuaikojen kahden sanan komennot olivat muuttuneet tekoälyjärjestelmiksi, jotka osasivat tulkita monimutkaisia lauserakenteita ja kuvata maailmaa dynaamisesti.

Vaan ei ole enää paluuta noihin antiikin kulta-aikoihin. Paitsi retroillessa ja muisteloissa.

Amerikkalainen Jason Scott suunnittelee jälkimmäistä. Mies työstää Get Lamp –nimistä dokumenttia tekstipelien pioneereista. Projektin tavoite on tallentaa tämä nurkkaus videopelien historiasta, ennen kuin unohtuu tykkänään.

Dokumentissa haastatellaan muun muassa varhaisten tekstipelien tekijöitä, näytetään pelejä ja kaivellaan arkistomateriaaleja.

Get Lampin valmistumisesta ei ole vielä tietoa.

Lisätietoja: http://www.getlamp.com/

 

Nykyaikaisia tekstipelejä löytää vaikkapa täältä:

The Interactive Fiction Archive

Society for the Promotion of Adventure Games

Ja antiikkia:

Zork I

Interaktiivista fiktiota Wikipediassa

Antiikkisten tekstipelien web-versioita

 

Mitä lukijat ovat mieltä tekstipeleistä? Onko pelattu vai ovatko mokomat tyystin outoja muinaisjäänteitä menneisyydestä?

Muropaketin uusimmat