Uusimmat

Domen ennakossa Legend of Zelda: Skyward Sword

30.10.2011 16:30 Jukka O. Kauppinen

Tero Lehtiniemi tykkää paitsi hardcore-ropeilusta, myös klassisesta seikkailusta. Kuten Zeldoista. Eikä tuleva Skyward Sword vaikuttanut yhtään hullummalta!

Zelda-sarjan klassisia elementtejä ovat aina olleet tietyt, toistuvat henkilöt ja elementit, viehättävät maailmat ja ylämaailman tutkiminen yhdistettynä puzzlejen ja suurten pomohirviöiden täyttämien luolastojen läpäisyyn. Varsinaisesta maailman tutkimisesta demo ei antanut esimakua, mutta pelin tarinan oikeasti ensimmäinen luolasto Skyview Temple vakuutti.

Ensisilmäyksellä varsin perinteiseltä Zeldan alkupään luolastolta vaikuttava paikka piti sisällään varsin vakuuttavan määrän erilaisia piilotettuja salaisuuksia, joilla perinteisesti aikaa vievistä tehtävistä selvisi apuvälineitä käyttämällä huomattavasti nopeammin.

Vaikka suurin osa apuvälineistä olikin sarjan jo tavaramerkiksi muodostuneita pommeja ja vastaavia, uusista tuttavuuksista erityisen mielenkiintoinen oli kauko-ohjattava koppakuoriainen. Tällä lentävällä apulaisella Link pystyy kulkemaan uusiin paikkoihin liiankorkealla olevista tai liian pienistä aukoista, joskin otuksen toimintamahdollisuudet eivät ole ihan yhtä monipuoliset kuin hiippalakillamme. Skyview Temple itsessään ei vielä tarjonnut kovinkaan paljon mahdollisuuksia tämän käytölle, mutta idea on joka tapauksessa lupaava.

Lue koko juttu: Legend of Zelda: Skyward Sword -ennakko (Wii)

Lue myös

Batman Arkham City (PC, PS3, Xbox 360)

Deus Ex: Human Revolution Missing Link DLC (PC, PS3, Xbox 360)

Forza Motorsport 4 (Xbox 360)

The Cursed Crusade (PC, PS3, Xbox 360)

Uncharted 3: Drake’s Deception (PS3)

Muropaketin uusimmat