Donald Trump ilmoitti maansa myyneen Norjalle fiktiivisiä Call of Duty -pelin hävittäjiä

12.01.2018 10:53 | Muropaketin toimitus | 2

Yhdysvallat on Donald Trumpin mukaan myynyt Norjalle täysin fiktiivisiä Call of Duty: Advanced Warfare -pelin hävittäjiä.

Tasapainoiseksi neroksi itseään nimittävä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut puheessaan maansa myyneen Norjalle fiktiivisiä Call of Duty -pelistä tuttuja hävittäjiä. Kyseisiä F-52 -hävittäjiä ei ole olemassa muualla kuin Call of Duty: Advanced Warfare -pelissä. Trump onnistui mainitsemaan, että lisäksi Yhdysvallat möi Norjalle olemassa olevia Lockheed Martin F-35 Lightning II -mallin lentokoneita.

Trump julisti fiktiivisistä hävittäjäkaupoista keskiviikkona osana konferenssia Norjan pääministerin Erna Solbergin kanssa, joka hänkin omalta osaltaan toi videopelit mukaan tapaamiseen. Hänet kuvattiin pelaamassa Pokemon GO -peliä ennen tapaamistaan Trumpin kanssa.

“Aloimme toimittaa marraskuun aikana ensimmäisiä F-52 sekä F-35 -lentokonehävittäjiä. Koneita on yhteensä 52 kappaletta ja olemme toimittaneet osan niistä jo sovittua aikataulua nopeammin”, kertoi Trump.

On epäselvää maksoiko Norja fiktiivisistä hävittäjistä oikealla rahalla vai fiktiivisellä Monopoli-rahalla.

Keskustelu

Miten pieni sekaannus sanoissa saa aikaan tuollaisen uutisen? Olisitte edes korjanneet mitä Trumpin piti sanoa.

Jaa nytkö ei enää saa edes kertoa mitä Trump sanoo, vaan pitäisi muuttaa alzheimer-potilaan sekoilut selkokielisiksi ja presidentin arvoon sopiviksi :D

Muropaketin uusimmat