Uusimmat

Donald Trumpin nousu pelaa pelikehittäjien taskuun

16.05.2016 14:00 Jukka O. Kauppinen

Karseassa kehityslimbossa jumittanut Homefront: The Revolution -peli on nyt hyvässä pöhinässä ja pian pelaajienkin käsissä. Kehittäjät ovat syystäkin tyytyväisiä, ja yllättäen brittidevaajat hihittelevät tyytyväisinä Yhdysvaltain presidentinvaalihässäköille.

Pelin tarinassahan Pohjois-Korea on valloittanut Yhdysvallat, ja kansa masentelee rautasaappaan ikeen alla. Vastarinta kuitenkin elää, teemanaan Wake Up America, HERÄÄ AMERIKKA! AVATKAA SILMÄNNE!

Mutta samat teemat pöhisevät myös  virallisen pellekandidaatti Donald Trumpin kampanjassa. Trump pyrkii republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi vaatimalla yhdysvaltalaisia avaamaan silmänsä ja tekemään Amerikasta taas suuren.

Homefront The Revolution

 

”Heidän politiikkansa on muuttunut, eikä kukaan enää kehu, että Yhdysvallat on maailman paras maa. Ehei. He vaativat että Yhdysvalloista on tehtävä uudelleen paras maa, että ihmisten on avattava silmänsä. Tämä pelaa todella hyvin yhteen meidän pelimme teemojen ja mainoskampanjoiden kanssa.”

Homefrontin tarina vastarinnasta ja kamppailusta yritetään kuitenkin pitää myös sopivan kaukana todellisuuden tapahtumista. Hyödynnetään Trumpia mutta ei liikaa. Lainataan ja ratsastetaan, mutta ei liian pitkälle.

Homefront-pelin tarina ja asetelma on kieltämättä herkullinen. Mutta onnistuuko se pelinä paremmin kuin edeltäjänsä?

Lähde: Make alternate future America great again

Lisätietoja: http://www.homefront-game.com/

Homefront The Revolution

Lisää aiheesta

Homefront 2 myytiin: Crytek syrjään, uusi studio tilalle

Homefront: The Revolution –ensikosketus – Pohjois-Korean joukot avoimen maailman äärellä

Palkat maksamatta ja kolmasosa pihalle – Crytekillä meni tosi lujaa

Pohjois-Korean rautasaapas Amerikan päällä – Homefront jatkaa dystopialinjalla

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat