Uusimmat

Doom-legenda teki Doom-kentän, ensimmäistä kertaa 21 vuoteen

16.01.2016 22:00 Jukka O. Kauppinen

Heh. Ympäri mennään, yhteen tullaan tai jotain semmoista. John Romero oli aikoinaan yksi id Softwaren perustajista ja hyvin tärkeä characteeri Wolfenstein 3D / Doom / Quake –trilogian synnyssä. Hän oli myös mestarillinen kenttäsuunnittelija, jonka aikaansaannokset veivät räiskintäpelien designia tiukasti eteenpäin.

Noista muinaisista ajoista on kuitenkin… Pieni ikuisuus. Joskus on silti kiva palata vanhojen juttujen pariin. Ja senpä Romero teki luomalla ensimmäisen Doom-kenttänsä 21 vuoteen.

E1M8 / Doom1.wad. Ehkäpä nuo sanat herättävät joissakuissa tunteiden väristyksiä!

Romeron luomuksen voi ladata oheisen linkin takaa. Tietenkin ilmaiseksi.

Lataa, kokeile ja mieti: onko Romerolla yhä tatsa kentäntekoon?

Doom julkaistiin vuonna 1993. Bethesda työstää parhaillaan uutta Doomia, joka julkaistaan kuluvan vuoden aikana PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle.

Lisätietoja: John Romero

Lisätietoja: Lataa Romeron Doom-kenttä

Lisää aiheesta

Kun Super Mario Bros 3. melkein mullisti PC-pelihistorian

id Software harkitsi modeista maksamista jo vuonna 1995

John Romero työskentelee uuden räiskintäpelin parissa

Doomin tekijä: PC tekee selvää konsoleista!

Kellä on pelialan majesteetillisimmat hiukset tai viikset?

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat