”DOOM näyttää laihalta räiskinnältä”
Doom. DOOOM. Kuten eilen ehätimme ylistämään, id Softwaren seuraava räiskintäeepos DOOM (huomaa kirjoitusasu) julkaistaan toukokuussa. Ja kansa tietenkin kummastelee, että mitähän sieltä mahtaa olla tulossa. Eeppistä legendaa vai mitätöntä huttua? Luultavasti jotain sieltä välistä. Kiinnostavimmat kommentit, sekä eri pulinakanavilla että saitilla, ovat kuitenkin olleet tätä suuntaa:
”Näyttää laihalta räiskinnältä”
”Tulossa varmaa tuubaa.”
”Vaikuttaa känni-iltojen hauskanpitopeliltä, jossa saa nauraa ylivedetylle testosteroni kekkereille, että naapurin kukkahatut syttyvät spontaanisti palamaan.”
Ja tässä olette hyvin, hyvin oikeassa. Ylivedettyä testosteronia, sitä Doomit ovat olleet aina. Doomit 1-3 olivat aikoinaan vieläpä väkevästi peliteknologian, visuaalien ja toiminnallisen innovaation etulinjassa, ja jäivät siksikin elämään. Pisteet toki myös raivokkaasta, huiman nopeasta pelattavuudesta – ja totaalisesta hengen köyhyydestä.
”Laiha räiskintä” onkin niihin erittäin kuvaava termi.
Millä eri Doomit sitten ratsastivatkaan? Doom 1 (1993) oli peliteknologian ja nopean 3D-grafiikan riemuvoittoa. Sen toiminta oli kiivasta, jopa raivokasta. Tarinankerrontaa tai syvällisiä ajatuksia siitä ei kannata etsiä, vain helvetillisiä demoneita ja BFG-pyssyjä.
Doom 2 (1994) tuunasi ekan Doomin kokemusta ja löi sen päälle ensimmäisen kunnollisen, megasuositun moninpelituen. Kaverit pystyivät soittamaan toisilleen modeemilla ja nauttimaan yhdessä pelaamisesta. Ja jos uskalsi sijoittaa niinkin eksoottiseen laitteeseen kuin verkkokorttiin, niin samassa huoneessa olleet koneet pystyi yhdistämään neljän pelaajan orgioiksi.
Doom 3 (2004) odotutti itseään vuosikymmenen – eikä enää iskenut samalla tapaa kuin edeltäjänsä. 3D-räiskintäpelien genre oli aikuistunut, eikä Doom ollut enää edelläkävijä. Mutta eturintamassa silti. Peli oli yhä raivokkaan nopea ja näyttävä, mutta nyt se oli huolellisemmin rakennettu, hitaammin etenevä kauhuseikkailu. Erittäin pelottava, erittäin shokeeraava, erittäin taidokkaasti rakennettu, mutta samalla myös turhan kaavamainen. Monsut tulivat aina pimeistä nurkista tai takaa. Ehkä peli olisi kaivannut romeromaista yllättävyyttä.
Siksi syvällisyyden hakeminen Doomilta onkin ihan turhaa. Ei Doomeissa ole ikinä ollut syvällisyyttä. Jestas, Rage poislukien id:n peleissä ei ole ollut koskaan syvällisyyttä.
Julkkaripäivätraileri esittääkin mielestäni oivallisen lupauksen: tiukkaa toimintaa, hirmuisia hirviöitä, huikeita ympäristöjä. Niistä on Doomit ennenkin tehty. Nyt möröt nähdään entistä yksityiskohtaisempina, entistä raaempina. Suits me, sir.
Ja se uusin:
Joten taidan ilomielin allekirjoittaa Stondarin ja Zaden kommentit:
”Näyttää mahdottoman hauskalta ja juuri sellaiselta aggressioiden purkuvälineeltä, jota on kaivattu.”
”Tämä on yksi niistä räiskintäpeleistä mitkä tulee hankittua ainoastaan yksinpelikampanjan vuoksi.”
Ou jea!
Lisätietoja: http://bethsoft.com/en-gb/games/doom
Osallistu keskusteluun: DOOM (Bethesda Softworks)
Lisää aiheesta
Doom-legenda teki Doom-kentän, ensimmäistä kertaa 21 vuoteen
