Uusimmat

Doom päivittyi – moninpeli paranee vihdoin

12.06.2016 10:00 Juho Anttila

iD Softwaren uusi Doom yllätti vaikeiden kehitysvaiheiden jälkeen kaikki olemalla sananmukaisesti helvetin kova peli. Kehut koskivat kuitenkin ennen kaikkea yksinpeliä, sillä moninpelin puolella Doom kärsi monenlaisista ongelmista. Syykin oli selvä: moninpelistä vastannut Certain Affinity ei kyennyt tuottamaan ihan samanlaista jälkeä kuin iD Software itse.

Nyt iD Software on ottanut moninpeliohjat omiin käsiinsä ja tuloksiakin nähdään vähitellen. Ensimmäinen päivitys muuttaa asioita vielä suhteellisen maltillisesti. Chaingunin, raketinheittimen ja haulikon tasapainottaminen tekee pelaamisesta reilumpaa, kun taas moninpelin alkamisen odotusajan tiputtaminen 60 sekuntiin parantaa kokemuksen sujuvuutta.

Myöhemmin tässä kuussa julkaistava seuraava päivitys korjaakin asioita sitten kovemmalla kädellä. Luvassa on valokuvamoodi, mahdollisuus siirtää ase Classic Doom -kartoissa keskelle vanhan Doomin malliin, uusia ominaisuuksia Snapmap-moodiin ja nippu bugikorjauksia. Pelin tuottaja Marty Stratton lupaa, että myöhemmin listalta löytyy myös kustomoitavia asetuksia ja privaattimatseja. Myös tekoälybotteja kehitetään jo.

Lähde: Eurogamer

Lisätietoja: doom.com

Lisää aiheesta

Arvostelupäivitys: DOOM on “Helvetin hyvä”

Total War ja DOOM valtasivat Steamin hittilistan

DOOMin hirmuhirviöitä valtavissa lähikuvissa