Uusimmat

Double Dragon -pelit täyttivät 35 vuotta – pelisarjan tunnetuin ominaisuus syntyi arcade-kaappien takia

02.06.2022 16:21 Muropaketin toimitus

Arcade-pelikoneiden myynti saneli, millainen peli klassista Double Dragon -mättöpelistä tehtiin.

Double Dragon -pelit täyttivät äskettäin 35 vuotta, sillä pelisarjan ensimmäinen osa saapui pelihalleihin huhtikuussa 1987. Nintendolle peli rantautui vasta seuraavana vuonna, ja Double Dragonin hutkinnan pohja onkin vahvasti arcade-halleissa.

PlayStation Blogin tuoreessa retrospektiivissä muistellaan Double Dragonin juuria, ja samalla selviää mistä peliklassikon yhteistyöpeli sai alkunsa. Technos Japanin kehittämä peli tehtiin aikanaan sen pohjalta, millaisia arcade-automaatteja piti saada kaupaksi.

Studion myyntitiimi teki siis vahvan ehdotuksen suunnitella peli erityisesti kahden pelaajan automaateille, joten sellainen sitten tehtiin. Samasta syystä Double Dragon 3 lisäsi aikanaan kolmannen pelaajan pelisarjan mäiskeeseen. Arcade-kaappien myynti saneli siis sen, että yksi yhteistyöpelaamisen kulmakivistä ylipäätään kehitettiin.

Alta näet ehtaa pelikuvaa Double Dragonin arcade-versiosta.