Uusimmat

Dungeon Keeperin f2p-versio närästää retrosetiä

08.02.2014 10:00 Jukka O. Kauppinen

Peter Molyneuxin ja Bullfrog-studion vuonna 1997 julkaisema näpertelyseikkailu Dungeon Keeper on yksi pelihistorian vekkulinpuoleisimmista julkaisuista. Oivallisesti ideoitu peli oli täynnä hauskoja juttuja, ja vaikka se ei nyt mikään täydellinen jumalpeli ollutkaan, niin hyvä ja mieliinjäänyt julkaisu silti.

Upouusi f2p-versio siitä jää mieliin vähän eri syistä.

Dungeon Keeper näet julkaistiin viime viikolla Android- ja iOS-alustalle ilmaispelinä – tai tarkemmin sanoen f2p-versiona. Ja voi että se f2p onkin oikein kunnolla f2p. Moni on kuvaillut sen näkemystä mikromaksuista suoranaiseksi mikromaksuhelvetiksi.

Ongelma on kuitenkin oikeastaan muualla kuin mikromaksuissa itseään. Dungeon Keeper ei ole muuntunut kovin hyvin f2p-muotoon, ja sen toteutus enemmänkin alleviivaa mikromaksu-mobiilipelien heikkouksia kuin vahvuuksia. Mikromaksut on tungettu peliin jopa naurettavan peittelemättömästi ja hirvittävän kriittiseksi osaksi ydinpelattavuutta.

Lisäksi pidemmän linjan pelaajille pelin muokkaaminen tähän muotoon aiheuttaa vahvaa närästystä, sillä f2p-versio rikkoo ikävästi pelisarjan klassista linjakkuutta.

Mutta kelle uusi tulkinta on ylipäätään tarkoitettu? Aivan. Ei meille alkuperäisen Dungeon Keeperin faneille. Sen mikromaksuilu on loppujen lopuksi jokseenkin tavanomaista, vaikkakin räikeää, eikä keskiverto mobiilipelaaja välttämättä edes huomaa siinä mitään erikoista. Ihan totta. Nähty on. Myös EA alleviivaa sitä, että pelin kohderyhmä on jossain aivan muualla kuin 90-luvun PC-pelaajissa.

Silti, jos jonkin pelin toteutus aiheuttaa näinkin moniäänistä valitusta mainstream-pelilehdissä ja vähän kummastelua mobiilijulkaisuissakin, niin jotain on silti tehty oudosti. Ei vähiten pelin erikoisesti toteutettua arvostelujärjestelmää, jolla pelaajat voivat antaa pelille 1-5 tähteä latauskauppojen lukija-arvosteluissa. Hyvin, hyvin ovelasti tehty systeemi tekee kuitenkin 1-4 tähden arvostelun antamisen vaikeaksi ja tahallisen kömpeläksi. Viiden tähden arvostelun voi sen sijaan antaa ihan naps vain.

Mutta esimerkiksi Eurogamer antoi luomukselle, josta on selvästi nousemassa yksi mobiilipelaamisen historian suurista klassikoista, arvostelussaan 1/10 pistettä.

Lähteitä: EA says Dungeon Keeper rating system makes it easier for players, EA downplays Dungeon Keeper free-to-play criticisms, EA’s Dungeon Keeper is a real torture

Lisää aiheesta

A Game of Dwarves (PC) 

Impire (PC) 

Overlord (PC, 360) 

Overlord 2 (PC, PS3, 360) 

Muropaketin uusimmat