Uusimmat

E3 2015: Xbox 360 -pelit pyörivät kohta myös Windows 10:llä!

18.06.2015 12:15 Miikka Lehtonen

No nytpä tulee E3:sta mojovia uutisia! Jo aiemmin tällä viikolla kuulimme, että Xbox 360 -pelit tulevat pyörimään Xbox Onen kautta. Jos kotoa löytyy myös Windows 10 -kone, yhteensopivuus onnistuu pian myös PC:llä.

Microsoft todellakin lanseerasi E3-messuilla uuden ja kiintoisan mahdollisuuden, joka tuli ihan puskista: Xbox 360 -pelit toimivat Xbox Onella. Mukavasti mahdollisuus oli myös välittömästi Xbox One Preview -ohjelman jäsenten pelattavissa, joten testasin: hyvin toimii. Omistetut Xbox 360 -digipelit ilmestyvät ladattavaksi Xbox Storesta ja integroituvat suoraan muiden Xbox One -pelien kaveriksi pelilistalle. Jos taas lyö asemaan tuetun Xbox 360 -levypelin, boksi ilmoittaa suoraan, että sen tarvitsee ladata ”päivitys”, eli koko peli Xbox Storesta. Sen jälkeen pelaaminen onnistuu kivuttomasti. A-luokan matskua, varsinkin kun kyseessä on vielä testiversio.

Ja nyt se huikeus: sama ominaisuus on tulossa myös Windows 10:lle. Pienin varauksin. Emme itse olleet E3:lla, joten olemme muiden tietojen varassa, mutta useampikin tietolähde E3-messuilta kertoo, että Xbox 360 -emulaatio tulee myös Windows 10 -koneille myöhemmin tänä vuonna. Se varauksellinen juttu on se, mitä hommaan tarvitaan. Tiedot kun ovat vähän ristissä. Jotkut väittävät, että emulaatio onnistuu suoraan Windows 10 -koneella, toiset taas esittävät, että pelejä pystyy streamaamaan Xbox Onelta Windows 10:lle samalla tavalla kuin muitakin Xbox One -pelejä.

Vaihtoehdoista se ensimmäinen kuulostaa tietenkin kivammalta ja myös ehkä todennäköisemmältä, sillä Xbox One -softaa pystyy jo nyt streamaamaan PC:lle. Ihmiset netissä ovatkin jo streamailleet myös Xbox 360 -pelejään Windows 10 -tietokoneilleen ja koska se onnistuu ihan siinä missä minkä tahansa muunkin Xbox One -softan peilaus, herää kysymys, mitä hypettämistä siinä muka olisi.

No, odotellaan lisätietoja ja toivotaan parasta.

Lähde: Engadget

Muropaketin uusimmat