Uusimmat

E3: Ihminen vai kone? Turing Testiä ei kone voi pelata!

Turing Test

18.06.2016 18:00 Jukka O. Kauppinen

Tiedätkö mikä on Turingin testi? Olisi syytä, sillä nyt se tehdään sinulle.

Brittiläinen tiedemies Alan Turing esitti 1950-luvulla tavan ratkaista kysymys ”voivatko koneet ajatella?” Siinä tekoäly keskustelee ihmisen kanssa. Mutta tunnistaako ihminen, että vastassa on kone vai pystyykö kone juttelemaan niin luontevasti, että sitä luullaan ihmiseksi?

Turingin testin hengessä mennään myös The Turing Test -puzzleseikkailussa, jossa Ava Turing -niminen päähenkilömme on jäänyt jumiin Europa-kuussa olevaan tukikohtaan. Vihamielinen tekoäly on ottanut tukikohdan haltuunsa, ja Turingin täytyy olla toisaalta niin kone, että tekoäly luulee häntä koneeksi, mutta samalla niin ihminen, että hän voi ratkoa ongelmia joihin tekoälyn vaistot eivät riitä.

FPS-henkisessä puzzleseikkailussa tärkeimmät työkalut ovatkin inhimillinen vaisto ja älykkyys, samoin kuin Energy Manipulation Tool -työkalu, jolla voi siirtää energiaa laitteista toisiin ja jopa ottaa koneita hallintaansa.

Pelissä on ”monitasoinen tarina, joka kertoo kuinka ihminen yrittää pysyä tilanteen tasalla ja hallinnassa.”

Brittiläisen Bulkhead-studion peli julkaistaan Squar Enix Collective -palvelun kautta elokuussa PC:lle ja Xbox Onelle.

Lisätietoja: http://www.theturingtestgame.com/

Lue myös: Kaikki E3-uutiset

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat