Uusimmat

E3 loppui, uutistulva jatkuu

10.06.2011 10:00 Miikka Lehtonen

Se oli sitten taas siinä. E3:n kolmas ja viimeinen päivä on ohi. Voimme taas kaikki hengittää hieman vapaammin ja palata kohti normaalia elämää. Uutisia on vielä uutisoimatta, mutta olemme vihdoin tilanteessa, jossa ne eivät ole saitin koko sisältö. Palaamme arvostelulinjalle kovan pelin merkeissä.

E3 todellakin päättyi virallisesti muutamia tunteja sitten paikallisen peliväen viimeisiin pippaloihin ja hyviin tunnelmiin. Messut järjestävä pelijulkaisijoiden liitto kertoi, että osallistujia oli yli 43 000 ja julisti messut menestykseksi. Täten Domekin palaa askel askeleelta kohti normaalia tilaansa, johon kuuluvat taas arvostelut ja muutkin jutut kuin, pikaiset E3-uutiset. Ei kuitenkaan aivan vielä, sillä varastossa on paljon uutisia, joita pusketaan saitille.

Normaaliuden tavoittelun merkeissä näette kuitenkin tänään saitilla viikon ensimmäisen peliarvostelumme ja se onkin kova luu: inFamous 2. Pelasin aiemmin tällä viikolla läpi pelin, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Onhan se jatkoa eräälle vuoden 2009 ehdottomista suosikkipeleistäni. Pettyikö optimisti vai kävikö kerrankin niin, että pitkästä ilosta ei seuraakaan itkua?

Lisää E3-messuilta: kaikki E3 2011 -uutiset

Kaikki uutiset: Sivu 1Sivu 2Sivu 3

Kaikki uutisotsikot: Domen arkisto