Uusimmat

E3-pelimessut järjestetään tänä vuonna digitaalisessa muodossa

08.02.2021 22:10 Muropaketin toimitus

E3-järjestäjä Entertainment Software Association eli ESA aikoo sisäisten dokumenttiensa perusteella edelleen järjestää kesän pelimessut digitaalisessa muodossa. 

Digitaaliseen, striimipohjaiseen ratkaisuun on päädytty tietysti koronaviruksen aiheuttamien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Luvassa ovat ESA:n sisäisten dokumenttien perusteella kolmipäiväiset karkelot, jotka alkavat heinäkuun 15. päivänä ja päättyvät heinäkuun 17. päivänä, kertoo dokumentit nähnyt VGC.

Tapahtuman aikana on tarjolla pelijulkistuksia, palkintogaala sekä erilaisia muita peli- ja peliala-aiheisia esityksiä. Striimien ohella pelaajien iloksi julkaistaan myös pelattavia demoja. E3-messujen uudistumiselle on ollut painetta jo pidempään, sillä esimerkiksi EA, Activision ja Sony jättäytyivät pois tapahtumasta jo vuonna 2019. Jää nähtäväksi, kuinka moni pelijulkaisija haluaa ottaa osaa digitaaliseen E3-tapahtumaan.

Muropaketin uusimmat