Uusimmat

E3Dome: todellista tykitystä – Phantom Dust, ScaleBound, Crackdown

09.06.2014 21:05 Jukka O. Kauppinen

Microsoftin pressi on kylläö ollut aivan sikahyvää pelitykitystä. Juuri sitä tarvitaan! Kuten…

Phantom Dust uusii ensimmäiselle Xbox-konsolille tehdyn roolipelin X1:lle. Näytti hienolta ja kauniilta.

Massive Entertainmentin (Ubisoft) viilaama Tom Clancy’s The Division on odotuttanut itseään jo melkoisen pitkään, ja odotuttaa yhä. Näyttää kyllä todella hyvältä, kuten viimekin vuonna, ja hitosti kiinnostavammalta kuin jokin Call of Duty. Mutta: 2015.

Japanilainen PlatinumGames se vaan jaksaa tykittää ihan älyttömästi. Scalebound onkin ihan selvästi tunnistettavissa firman luomukseksi, sillä sen hurjat hirviöt, mahtavat viidakot ja täysin älyttömältä vaikuttava taistelusysteemi ovat ehtaa japanilaista supersankarimiekkailuseikkailua. Mikäs siinä, kun ratsastetaan lohikäärmeellä jättihydran kimppuun.

Lehdistötilaisuuden finaaliin kiisi kuitenkin peli, joka on monille oikein hyvä syy ostaa Xbox One. Nimittäin Crackdown 3. Värikästä kyberkaupungia, valtavaa hiekkalaatikkoseikkailemista ja ”avoimen maailman pelaamisen käsikirjoittaminen uusiksi”, kuten myös ”vallankumouksellinen moninpelimekaniikka”, kuulostavat kyllä hyvältä. Etenkin kun otetaan huomioon, että Crackdownit ovat hiekkalaatikkoräiskintöjä parhaasta päivästä. Yliampuvaa tuhoa! Fuck yeah!

Perhanan hyviä pelejä. Lopultakin. Tämänvuotinen E3-pressi meni nappiin sisältönsä puolesta. Vielä kun se hemmetin Xbox One olisi myynnissä meilläpäin.

Lisää E3-messuilta: kaikki E3 2014 -uutiset

RSS: https://muropaketti.com/pelit/feed

Muropaketin uusimmat