Uusimmat

E3Dome: Ubisoft teki sen taas. Tom Clancy’s The Division, herranjestas

11.06.2013 02:26 Jukka O. Kauppinen

Viime vuonna Ubisoft varasti koko E3-messut Watch_Dogs-pelillään. Tällä kertaa messuvoittajan pokaali on vahvasti menossa taas Ubin suuntaan, ainakin tapahtuman kovimman ja kiinnostavimman pelin tittelillä. Katsotaan minne tapahtuma vielä etenee, mutta ruotsalaisen Massive Entertainment –studion työstämä Tom Clancy’s Division kyllä vakuutti.

Näin itse asiassa pelin konsepteja jo yli vuosi sitten Massivella käydessäni, mutta projekti oli tuolloin vielä kovin hys hys. Hienoa nähdä, että se on edennyt jo julkistusvaiheeseenkin. Ja komeasti. Tom Clancyn nimeä käytetään ilmeisestikin paitsi tuomaan pelille hypeä, myös antamaan sille tiettyä henkistä suuntaa äärimmäisenä teknothrillerinä.

Ja siltähän peli vaikuttikin, niin aiheeltaan kuin designiltaan. Pandemiaa ja romahtavaa maailmantaloutta, kamppailua resursseista ja ihmiskunnan viimeistä toivoa edustavia kovin vapaalla kädellä operoivia agentteja. Tutkimista, kuljeskelua ja toimintaa, räiskeellä maustettuna.

Käyttöliittymässä on kovin teknothrillerimäisiä ratkaisuja. Enpä muista esimerkiksi nähneeni aikaisemmin tämänkaltaista pelikarttaa, joka heijastetaan maahan pelaajan ympärille. Myös UI ja muu käyttöliittymä on toteutettu vastaavilla, tyylikkään erilaisilla tavoilla, joista tuli vähän mieleen myös Watch_Dogs.

Erikoista kyllä, peliä esiteltiin avoimen maailman online-pelattavana roolipelinä. Onpa kiintoisaa odotella detaljeja toteutuksesta. Mikään morppi se tuskin on, mutta cooppihenkinen yhteistyötoiminta verkkomaailmassa, jossa muidenkin ihmisten toiminta vaikuttaa pelimaailmaan, kuulostaisi ihan uskottavalta.

Lisätietoja luultavasti putoilee roppakaupalla lähipäivinä.

Lisää E3-messuilta: kaikki E3 2013 -uutiset

Uutisarkisto: Kaikki uutiset tiiviissä listassa

RSS: https://muropaketti.com/pelit/feed

Muropaketin uusimmat