Uusimmat

E3Dome: Watch Dogs myi paljon PS4-konsoleita

11.06.2014 18:45 Jukka O. Kauppinen

GamesIndustry-lehti sai E3:ssa käsiinsä Ubisoftin omistajan, itse pääpiru Yves Guilemotin. Ja Yvesilla onkin kiinnostavia kommentteja pelialan liikkeistä.

Esimerkiksi Watch Dogs, firman tuorein ison mittakaavan uusi brändi, on myynyt hämmästyttävän hyvin PS4:lla. Jopa niinkin hyvin, että Ubisoftin näkemyksen mukaan PS3 ja Xbox 360 ovat hiipumassa todella, todella nopeasti. Sonyn kanssa käytyjen keskustelujen mukaan Watch Dogs on ollut jopa yksi tärkeä tekijä PS4:n hyviin myynteihin.

Samalla uuden sukupolven pelien on osoittautunut jopa aiempia arvioita kalliimmaksi. Tähän on useita syitä, joista yksi on pelien rinnalle julkaistavien companion appien, lisäohjelmien tekemistarve.

Pelitalo tarvitsee kuitenkin menestyäkseen hittipelejä, sekä myös useita pelaajien rakastamia pelisarjoja. Uuden tuotteen luominen tyhjästä on kuitenkin vaativaa ja riskialtista, ja isonkin firman on vaarallista ottaa riskejä. Ubisoft onkin Guillemotin mukaan joutunut luopumaan monesta, ehkä jopa kuudesta, lupaavasta uudesta pelibrändistä, koska niiden valmistaminen loppuun saakka ja julkaiseminen olisi ollut liian riskaabelia.

Lue koko haastis oheisen linkin takaa.

Lue juttu: Guillemot: ”We knew Watch_Dogs would really polarise people”

Lisää E3-messuiltakaikki E3 2014 -uutiset

RSS: https://muropaketti.com/pelit/feedhttps://muropaketti.com/pelit/feed

Muropaketin uusimmat