Uusimmat

EA mokasi lakipykälien tulkinnassa – kohua herättänyt laajennus saa sittenkin ilmestyä myös Venäjällä

17.02.2022 14:39 Muropaketin toimitus

Pelijätin suunnalla ei osattu arvioida oikein, mitä itänaapurissa saa ja ei saa julkaista.

Viime viikolla kerroimme The Sims 4:n tulevasta laajennuksesta, joka päätettiin jättää julkaisematta Venäjällä. Syyksi kerrottiin, että My Wedding Stories -laajennuksessa on mahdollista myös samaa sukupuolta olevien avioliitto, jonka kuvaamista on Venäjällä rajoitettu vuonna 2013 säädetyssä laissa.

Julkaisija EA ja pelistudio Maxis herättivät kuitenkin paljon huomiota päätöksellään, ja sitä vastustavat venäläiset Sims-pelaajat keräsivät jopa yli 10 000 nimeä adressiin saadakseen laajennuksen myyntiin. Tämä ei ehkä olisi vielä riittänyt muuttamaan päätöstä, mutta sitten osoittautui, että lakipykäliä oli tulkittu väärin.

Kuten Eurogamer kertoo, oli EA jättänyt huomaamatta, että ”homopropagandaa” koskeva rajoitus ei koske K18-ikärajan saaneita pelejä. The Sims 4 on jo ennestään K18-luokitettu Venäjällä, joten yhtiöllä ei itseasiassa ollutkaan mitään syytä miksi laajennusta ei voisi julkaista. Eurogamer ihmettelee, kuinka EA:n kokoinen peliyhtiö saattoi tehdä näin ilmiselvän virheen.

Nyt julkaisupäätös on sitten pyörretty ja laajennus ilmestyy myös Venäjällä aivan samanlaisena kuin muuallakin. Valitettavasti sen julkaisupäivä tosin lykkääntyi samalla koko maailmassa, ja häälisäosa ilmestyy nyt kaikilla markkina-alueilla vasta ensi viikolla, 23. helmikuuta.

Muropaketin uusimmat